Näistä Kaisa Ranki pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan pelaamaan kauden loppuun Hongassa.
Mira Lönnrot on sen sijaan ja siirtynyt Umeå Södra FF:n riveihin. Joukkue pelaa Ruotsin kaksilohkoisessa Ykkösessä ja on hyvissä asemissa päästä myös ensi kaudeksi uudistuneeseen Ykköseen, johon pääsevät suoraan tämän vuoden kummankin lohkon sijoille 3-6 sijoittuneet joukkueet. Mira Lönnrot on ollut jo kahdessa ottelussa penkillä ja hänen tavoitteenaan on ensin saada ensimmäiset peliminuuttinsa Norrettanissa ja sitten raivata tiensä aloitukseen.
Mira Lönnrot korostaa, että hän siirtyi Uumajaan, koska siellä on loistavat mahdollisuudet kehittyä jalkapalloilijana sekä yhdistää huippu-urheilu ja yliopisto-opiskelu.
Ranki on ollut Hongan kauden paras maalintekijä yhdeksällä maalillaan.