Video: Sportivo TV

Leo Walta valittiin odotetusti Huuhkajien miehistöön touko-kesäkuun vaihteen maaotteluihin Saksaa ja Unkaria vastaan. Hän pelasi kevätkauden Englannin Championshipissa Swanseassa vielä varsin pienellä, joskin kasvavalla vastuulla. Sarjakausi päättyi toukokuun toisena päivänä voittoon Charltonista. Walta teki ottelussa kevätkauden ainoan maalinsa, joka oli upea vapaapotku reilusta 20 metristä Charltonin maalin yläkulmaan.

Nyt Walta on viettänyt hieman lomaa ja treenannut HJK:n mukana. Hän tapasi mediaa torstain joukkueenjulkistustilaisudessa.

– Otin HJK:hon itse yhteyttä, että saan vähän treenituntumaa ennen maaotteluita. Siellä on tuttuja koutseja, Walta kertoi Sportivon haastattelussa Klubissa harjoittelustaan.

Huuhkajilla on takanaan Uuden Seelannin turnaus, jossa se voitti Uuden-Seelannin ja pelasi tasan Kap Verden kanssa. Walta syötti molemmissa otteluissa maalin. Nyt edessä on jälleen kaksi ei-kilpailullista ottelua.

– Nämä eivät ole ikinä merkityksettömiä pelejä. Ne ovat pelaajille isoja näytönpaikkoja ja joukkueelle hyvä sauma viedä pelaamista eteenpäin. Makeat pelit tiedossa, hän sanoi.

Ottelut ovat kaksi viimeistä Huuhkajille ennen syksyn Kansojen liigaa.

– Nämä ovat todella tärkeitä pelejä. Olemme pelanneet about samoilla taktiikoilla ja systeemeillä viime peleissä ja nyt pääsemme testaamaan vähän kovempia vastustajia vastaan, että miten ne toimivat.

Ensin vastaan tulee yksi MM-kisojen ikisuosikeista eli Saksa.

– Se on todella kova vastustaja. Toivottavasti pystymme pistämään niille kampoihin. Toki Saksalla on vähän paineita siinä MM-kisojen alla. Jännä nähdä.

Walta kertoo sivun ylälaidan videolla kokemuksistaan Swanseasta.