Pohjoislohkoa kaudella 2016 pelaava porilaisjoukkue sijoittui viime kaudella länsilohkossa hienosti toiseksi ja menestystä lähdetään hakemaan myös tulevalla kaudella.

– Hyvillä fiiliksillä lähdetään taas kauteen ja treenimatseja odotetaan jo innolla. Suurin osa vastustajista on uusia tänä vuonna, joten se tuo lisää mielenkiintoa tulevaan kauteen, kertoo Santahuhta MuSan sivuilla.

Valmennuskaksikon lisäksi MuSa on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta, kun Niko Vainionpää ja Matias Sallila jatkavat joukkueessa myös kaudella 2016. Molemmat herroista lukeutuivat viime kauden avainpelaajiin ja isoa roolia lienee luvassa myös tulevalla kaudella. Vainionpää muodosti tuhoisan hyökkäystrion yhdessä Sami Rantalan ja Plumb Jusufin kanssa, viimeistellen kauden aikana kiitettävät yhdeksän maalia. Sallila sen sijaan pelasi vakuuttavasti laitapuolustajana sarjan parhaiten tilkityssä puolustuslinjassa. Sallila onnistui lisäksi kerran maalinteossa kauden aikana.

Sallila ja Vainionpää täydentävät MuSan sopimuspelaajatilannetta mukavasti ja joukkueella on kasassa jo 15 sopimusta tulevalle kaudelle.

MuSan sopimukset 12.1.2016:

Juhani Koponen (mv)

Eetu Lindfors (mv)

Matias Vilja

Miika-Samuel Rostedt

Ville-Waltteri Kivimäki

Toni Pyyranta

Toni Tuuri

Sami Rantala

Ville Vihlman

Joonas Salo

Jesse Junnila

Antti-Pekka Pihlainen

Nico Rinne

Niko Vainionpää

Matias Sallila

Lähde: http://musansalama.fi