Vastalauseessaan Atlantis FC katsoo, että NJS on peluuttanut pelikiellossa ollutta pelaajaa, Aapo Mäkeä, kyseisessä ottelussa ja myös sitä aiemmissa otteluissa 14.5. lähtien, vaikka pelaaja oli pelioikeudeton. Näin ollen Atlantis FC on pyytänyt tutkimaan myös 1.6. pelatun Atlantis FC-NJS -ottelun, koska sen pelaamisesta on vähemmän kuin Kilpailumääräysten 24 §:n 4-kohdan edellyttämä kahden viikon aika.

NJS:n vastineen mukaan vastalause pitää jättää tutkimatta, koska vastalause on tehty vasta 9.6. ja Kilpailumääräysten 25 §:n mukaan vastalause on tehtävä seitsemän päivän kuluessa ottelusta, joten määräaika vastalauseelle Atlantis FC – NJS – ottelulle päättyi 8.6.

Palloliiton rekistereiden mukaan NJS:n pelaaja Aapo Mäki on saanut tällä kaudella varoituksen 1.3., 2.5., 10.5. ja 13.5. Joten hän sai pelikiellon neljännen varoituksen jälkeen eikä hän ole kärsinyt sitä.

Sääntökohdat

Varoitukset ja kentältäpoistot – säännöstön A.3 a-kohdan mukaan pelaajan saatua ensimmäiset neljä varoitusta, seurauksena on yhden ottelun pelikielto. A:n aiemmissa kohdissa kerrotaan, että Suomen Cupissa saadut varoitukset kerryttävät varoitustiliä siinä sarjassa, missä joukkue pelaa.

Kilpailumääräysten 24 §:n 1-kohdan mukaan pelaaja on pelioikeudeton, mikäli hän on pelikiellossa. Saman pykälän 2-kohdan mukaan, jos joukkue on peluuttanut pelioikeudetonta pelaajaa, on joukkue kilpailun järjestäjän päätöksellä tuomittava hävinneeksi. Jos rikkomukseen syyllistynyt joukkue on hävinnyt ottelun vähintään kolmella maalilla, jää saavutettu tulos voimaan. Muussa tapauksessa määrätään tulokseksi häviö 3–0. Lisäksi 4-kohdan mukaan kilpailun järjestäjän on annettava päätös asiasta kahden viikon kuluessa ottelun pelaamisesta.

Kilpailumääräysten 25:n mukaan vastalause on lähetettävä kirjallisesti kilpailun järjestäjälle seitsemän päivän kuluessa ottelusta, jos vastalause koskee pelaajan pelioikeutta. Kilpailumääräysten tai muita kilpailutoimintaa koskevien määräysten rikkomuksista voi samaan kilpailuun samassa lohkossa osallistuva seura tehdä vastalauseen.

Lopputulos

Asiassa on kiistatonta ja riidatonta, että NJS:n pelaaja Aapo Mäki on ollut pelikiellossa ja näin ollen pelioikeudeton 14.5. lähtien pelatuissa otteluissa. Samoin on kiistatonta, että hän on pelannut tuosta lähtien eikä ole kärsinyt pelikieltoansa.

Atlantis FC on tehnyt määräajassa vastalauseen saman lohkon ottelusta NJS–KäPa. Vastalause aiheuttaa Palloliitolle velvollisuuden tutkia myös muut 2 viikon sisällä pelatut ottelut. Näin ollen sääntöjen mukaisessa tutkinnassa on tässä tapauksessa ollut NJS:n kaksi viimeistä ottelua, jotka olivat 7.6. NJS–KäPa ja 1.6. Atlantis FC–NJS. Molemmissa otteluissa NJS on peluuttanut pelioikeudetonta pelaajaa.

Päätös

Atlantis FC:n valitus hyväksytään ja NJS määrätään hävinneeksi 3–0 ottelut Atlantis FC–NJS ja NJS–KäPa.

Vastalausemaksu palautetaan Atlantis FC:lle.

Valitusosoitus

Tästä päätöksestä voi valittaa seitsemän vuorokauden kuluessa sen tiedoksisaannista liiton vastalauselautakunnalle.