Peltirumpu saa kovan luokan vahvistuksen, sillä Pulkkinen pelasi Veikkausliigassa yhteensä 137 ottelua AC Allianssin ja MYPA:n paidassa ja osumia syntyi neljä. Lisäksi hänellä on tilillään kolme A-maaottelua.
Loukkaantumisista viimevuosina kärsinyt Pulkkinen päätti lopettaa huipputasolla, mutta ei kuitenkaan tohtinut jättää jalkapalloa kokonaan.
– Pitkään mietin kokonaan futisuran pakettiin laittamista, mutta lopulta rautakaupasta ei löytynyt sopivan kokoisia nauloja nappiksille. Peltirumpuihin päädyin MYPA-ajoilta tutun, ainakin omasta mielestään Peltirumpujen komeimman miehen, Suurosen Jammun houkuttelemana, Pulkkinen kertoo seuran sivuilla.
Pulkkisen loukkaantumiset ovat takanapäin tällä hetkellä, mutta suhtautuu humoristisen realistisesti tulevaan.
– Hyvillä fiiliksillä mennään ja jopa hieman yllättyneenä siitä, että paikat on vielä kunnossa.
– Pelaan futista ja yleensäkin ajattelen elämää motolla “Jokaisen treenin/päivän jälkeen olet taas lähempänä seuraavaa loukkaantumista”. Eli seuraavaa kertaa odotellessa.
Hessu lähteekin “kunnianhimoisin” tavoittein sarjakauteen.
– Peltirumpujen kanssa tavoitteena on kolkutella kauden jälkeen Kolmosen portteja. Muuten tavoitteena on olla kaikissa saunailloissa mukana ja ehkä jopa tehdä uran ensimmäinen maali Nelosessa, Hessu heittää.
Lähde: www.fcpeltirumpu.com