Hongan monivuotinen päävalmentaja Mika Lehkosuo erotettiin talvella ja “Banan” saappaisiin astui entinen A-maajoukkuepelaaja Shefki Kuqi, joka pelasi pitkän uran Englannissa. Kuqi on käynyt valmennuskursseja Englannissa, mutta Honka on hänelle ensimmäinen varsinainen valmennuspesti.

Lehkosuon lähdön jälkeen joukkueesta lähtivät myös toinen valmentaja Vesa Vasara ja maalivahtivalmentaja Tuomas Peltonen. Heidän tilalleen tulivat Boris Wistuba sekä entinen A-maajoukkuemaalivahti Antti Niemi.

Viime kauden joukkueesta ovat lähteneet muualle avainpelaajista Tim Väyrynen, Moshtagh Yaghoubi, Ruben Palazuelos, Abdoulaye Meite, Gideon Baah sekä peliuransa lopettaneet Tuomas Peltonen ja Sampo Koskinen. Tiukan taloustilanteen takia korvaajat ovat lähinnä omia nuoria pelaajia.

Joukkueen kapteeni Jussi Vasara myöntää, että tapahtumia on riittänyt. Hänen mukaansa ne eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet tekemiseen.

– Lähes koko ajan on ollut hyvä meininki. Alusta lähtien olemme päättäneet, että urheilupuoli pysyy tiiviisti yhdessä ja keskittyy harjoitteluun ja kehittymiseen. Jalkapallossa voi tapahtua mitä vaan. Tämä oli hyvä opetus siitä, Vasara kertoo.

Shefki Kuqi aloitti Hongan päävalmentajana helmikuussa. Entinen hyökkääjä on kovan haasteen edessä, sillä Lehkosuo teki erinomaista työtä Hongassa.

– Shefkissä on paljon samaa valmentajana kuin mitä hän oli pelaajana. Hänestä paistaa tietynlainen intohimo tekemiseen ja vaatimustaso on korkealla joka harjoituksessa. Nämä ovat erittäin hyviä piirteitä, Vasara pohtii Honka-luotsin ominaisuuksia.

– Totta kai uusi valmentaja tuo aina muutoksia joukkueen pelaamiseen. Muutokset tulevat kuitenkin paremmin esille, kun kausi ja tosipelit alkavat, Honka-kippari lisää.

Viime kaudella Honka pelasi upeasti ja pokkasi kauden jälkeen itselleen hopeiset mitalit.

– Tänä vuonna on tavoite päästä taas europeleihin. Mitä kautta paikka sitten tulee, sen näkee sitten, Vasara toteaa.

– Sarjasta tulee ennätystasainen. Eiköhän HJK ole siellä kärkipäässä ainakin. Myös IFK Mariehamn on tosi kova. Kaikki joukkueet ovat kuitenkin tasavahvoja ja pienet asiat tulevat ratkaisemaan, keskikenttäpelaaja lisää.

Honka saa ainakin toistaiseksi pärjätä kotipeleissään ilman monikymmenpäistä kannattajaryhmäänsä, Hongankolistajia. Kannattajat ilmoittivat keväällä, että aikoivat boikotoida pelejä protestina seurajohtoa kohtaan.

– Asiasta on juteltu pelaajien kesken hieman. Muu ei kuitenkaan auta, kun keskittyä omaan tekemiseen. Ei se tietenkään hyvä asia ole, että Hongankolistajat eivät siellä omassa kulmassaan nyt ole. Me emme voi nyt muuta kuin tehdä parhaamme kentällä. Toivotaan, että kannattajat palaavat sitten peleihin, Vasara sanoo.