Hyökkääjänä pelaava Camara nousi Interin junioreista edustusjoukkueen mukaan vuosi sitten ja pelasi viime kaudella 11 Veikkausliigan ottelussa. Guineasta kotoisin olevan pelaaja muutti Espoosta Turkuun puolitoista vuotta sitten ja liittyi alun perin Interin B2-juniorijoukkueeseen, joka pelasi B-junioreiden Kakkosta. Sieltä hyökkääjän tie jatkui kuitenkin nopeasti A-junioreihin ja viime talvena myös liigajoukkueen mukaan.

Päävalmentaja Job Dragtsma on vaikuttunut Camaran kehityksestä lyhyen ajan sisällä.

– Dembasta näki jo viime vuonna, että hänellä on mahdollisuus päästä pitkälle. Hän on innokas harjoittelija ja tulemme seuraamaan tarkasti hänen kehittymistään myös uutta jatkosopimusta ajatellen, Dragtsma painottaa Interin sivuilla.

Nigeriasta kotoisin oleva Vincent Onovo harjoitteli joukkueen mukana jo aiemmin talven aikana, mutta solmi sopimuksen vasta toisen käyntinsä jälkeen. Keskikentällä pelaavaa Onovoa valmentaja luonnehtii erittäin lupaavaksi pelaajaksi.

– Vincent on ollut mukanamme vain vähän aikaa, mutta hän kehittyy jatkuvasti. Hänellä on vielä paljon tekemistä, mutta toisaalta hän voi murtautua pelaavaan kokoonpanoon hyvinkin pian, Dragtsma kuvailee joukkueen uusinta tulokasta.

Lähde:www.fcinter.fi