KTP on viime vuosina pelannut suhteellisen säännöllisesti Veikkausliigaa, mutta aina vain kauden kerrallaan. Jo liki yleiseksi vitsiksi muodostuneet ranskalaiset visiitit uhkaavat saada jälleen jatkoa.
On mielipidekysymys, lähtikö KTP Veikkausliigan karsintaan suosikkina TPS:aa vastaan, mutta turkulaisten 3-0-voittoa karsinnan avausosassa tuskin kovin moni osasi ennakoida. TPS:lta ei mitään pois, mutta kyllä KTP varsin vahvasti lapiota itsekin käytti oman kuoppansa kaivamiseen näinkin syväksi.
Felipe Aspegrenin kentältäpoistoon asti KTP oli isossa kuvassa niukasti niskan päällä torstain ottelussa. Kotkalaiset alkoivat saada otetta pelistä avausjakson loppua kohden ja sama tahti tuntui jatkuvan myös toisen jakson alussa. Tuossa vaiheessa olisi voinut kenties veikata, että KTP rouhii jostain yhden maalin ja pitää siihen saakka hyökkäyspäässä liki aseettomaksi jääneen TPS:n nollilla.
Eikä voi sanoa, että punainen kortti muutti kaiken. KTP toki joutui vetäytymään enemmän, mutta TPS pysyi poissa maalipaikoilta ja KTP pääsi välillä itsekin iskemään – tosin myös ilman varsinaisia maalipaikkoja.
Albijon Muzaci vei sitten TPS:n johtoon käytännössä ensimmäisestä TPS:n todellisesta maalipaikasta. Asetelmia muutti toki se, että tilanne oli 1-0, mutta maalin tappiokaan ei olisi KTP:lle suoranainen katastrofi vielä ollut. Eniten muuttui kuitenkin se, että TPS sai maalista uskoa ja samalla KTP:n siihen saakka tiivis puolustus alkoi murentua kuin parhaat päivänsä nähnyt Hangon keksi.
Onni Helén teki kaksi komeaa maalia, mutta ensimmäinen olisi ollut estettävissä ja toiseen johtanutta tilannetta ei olisi saanut koskaan syntyäkään. Estettävissä se ei ollut, sillä KTP:n puolustus taisi olla jo pukukopissa Helénin puskiessa ylhäisessä yksinäisyydessään loppunumerot.
Kotiyleisö nautti ja tunnelma Veritas Stadionilla oli mahtava. Kortensa kekoon kantoivat mainiosti myös KTP-kannattajat, joiden äänenmuodostuksen kanssa tosin alkoi ymmärrettävästi olla ongelmia samoihin aikoihin joukkueen puolustuspelaamisen muuttuessa reikäjuustoksi.
Game over?
KTP:n peli on siis taas kerran pelattu ja hissi liikkuu tämän kauden päätteeksi kerrosta alemmas? Kolmen maalin takaa-ajoasemassa näin toki todennäköisesti on, mutta varmaa se ei ole.
Asetelma muistuttaa hiukan vuoden takaista. Jaro sai unelmatuloksen kotiottelussaan FC Lahtea vastaan, mutta roikkui vierasottelussa sananmukaisesti köysissä pitkään ja pelastus löytyi lopulta VAR:sta. KTP:lla on eväät takaa-ajoon ja ne ehkä hiukan yllättäen tarjoaa nimenomaan TPS.
TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol painotti torstain ottelun jälkeen pariinkin kertaan, että TPS ei lähde Kotkan otteluun muuttamaan mitään omassa pelaamisessaan. TPS on koko kauden luottanut siihen, että menestystä tulee tekemällä vastustajaa enemmän maaleja – ei päästämällä niitä vastustajaa vähemmän. Eli lyhyesti: TPS lähtee myös sunnuntaina hakemaan maaleja.
Lähtökohta on varmasti sikäli järkevä, että iloiseen hyökkäyspeliin rakennetusta joukkueesta ei välttämättä väännetä kolmessa päivässä kovinkaan uskottavan bussin oman maalin eteen rakentavaa ryhmää. Toisaalta tämä avaa KTP:lle sen pienen mahdollisuuden ja itse asiassa ehkä yllättävänkin suuren sellaisen – kunhan päävalmentaja Ossi Virta pitää lupauksensa ja joukkue lähtee sunnuntain kamppailuun ihan toisella ilmeellä kuin torstaina.
Tai sitten iloisesti hyökkäävä TPS panee homman lopullisesti pakettiin jo hyvissä ajoin ennen kuin ottelu Arto Tolsa Areenalla vihelletään päättyneeksi.
Joka tapauksessa 3-0-lukemista huolimatta sunnuntain otteluun jää mielenkiintoa ihan riittämiin. Eikä vain kentällä, vaan myös katsomossa. TPS sai loistavan tuen omiltaan torstaina. Syttyykö kotkalaisyleisö vielä ja nostaa omansa – nyt kerrankin – kuilun partaalta kuiville?