PK sai ottelun ensimmäisen tilanteen kahdeksannella minuutilla. Maiju Hirvonen pelasi linjan taakse, jonne Eveliina Parikka nousi. Maalivahti Prada Gomez hoiti tilanteen vastaantulollaan.

Racheal Ayegba venyi ensimmäiseen kunnon torjuntaansa 23. minuutilla, eikä ensimmäistä osumaa tarvinnut enää kauan odottaakkaan. 26. minuutilla Rayo sai irtopallon 16-alueen rajalla ja latasi pallon oikeaan yläkulmaan. Rayo kaunisteli lukemia vielä 43. minuutilla kulmapotkusta.

PK sai parhaan paikkansa juuri ennen taukoa. Parikka keskitti oikealta, mutta Emma Kete ohjasi pallon yli maalin.

Toisen puoliajan alussa Kete pääsi läpi Beverly Goebelin syötöstä. Kulma jäi kuitenkin pieneksi, eikä viimeistelystä tullut erityisen vaarallista. 0-3 osuma syntyi 67. minuutilla.

PK sai vielä paikkansa 71. ja 77. minuutilla. Tia Hälinen laukoi, mutta yli. Hälinen oli vaarallinen myös seuraavassa tilanteessa, mutta hyvällä syötöllä ei ollut jatkajia.

Kapteeni Jenae Seppälä nosti tunnelmaa 80. minuutilla puskemalla pallon tyylikkäästi verkon perukoille Hirvosen kulmapotkusta. Rayo tuli kuitenkin vielä lopussa ja kaunisteli lukemiksi 1-4.

Lähde: www.naistenliiga.fi