Morote-Ariza on kotoisin Chicagosta, jossa hän myös kävi yliopistoa. Vuosina 2006-2008 hänen tehonsa hyökkäävänä keskikenttäpelaajana olivat huikeat, olkoonkin ettei konferenssi jossa hänen joukkueensa pelasi ollut kaikkein kovatasoisin. Osittain ehkä tästä syystä, häntä ei koskaan valittu koko maan kattavaan tähdistöjoukkueeseen. Aluekohtaisten tähdistövalintojen lista on kuitenkin pidempi kuin monen lapsen lahjatoivelista jouluksi.

Viimeisellä yliopistovuotena Morote-Ariza kuitenkin loukkaantui. Silti ammattilaisjoukkue Boston Breakers varasi hänet seuraavana vuonna. Hän oli varaustilaisuuden 43 valinta. Kauteen valmistautuessa keväällä 2011 sattui kuitenkin uusi loukkaantuminen ja hän putosi joukkueen ringistä. Hänen perheensä on alun perin Perusta, joten sitä kautta hän pystyi edustamaan sitä maata maajoukkuetasolla. Maaotteluita hän ei ole enää pelannut täytettyään 21, sillä hän on halunnut säilyttää mahdollisuuden pelata tulevaisuudessa USA:n maajoukkueessa.

Lähde: http://naistenedustus.pk-35.fi