Kaiken Suomi-futiksessa nähnyt Esa Kuusisto otti Ilves-naiset hellään huomaansa viime joulukuussa ja sai lyhyessä ajassa tuotua paljon hyvää joukkueen ja koko seuran toimintakulttuuriin. Suunnitelman mukaan ”Essin” tehtävä oli pitää vuosi taloa pystyssä ja antaa tulevalle päävalmentajalle Rami Rosenbergille aikaa kasvaa vaativiin saappaisiin sekä koko seuralle rakentaa uutta organisaatiota.
Tässä onkin onnistuttu täysin ja nyt on siis Rosenbergin aika ottaa vetovastuu kontolleen. Rami omaa reilun viidentoista vuoden valmennuskokemuksen, joista viimeiset viisi kautta on sujunut Ilveksessä: ensin kolme kautta B-tyttöjen SM-sarjajoukkueen vastuuvalmentajana ja viimeiset kaksi sesonkia Liigajoukkueen kakkosvalmentajana.
Valmentajapuolelle on tulossa muitakin muutoksia, sillä joukkueen fyysisen valmennuksen ottaa hoitaakseen Minna Simonen, joka on meritoitunut aikaisemmin salibandyn puolella ja on nyt innolla lähdössä tekemään uutta aluevaltausta jalkapallon puolelle.
Myös joukkueen taustaryhmässä eletään hallitun muutoksen aikaa. Ilves-legenda Harri ”Hopa” Holli on tehnyt pitkän päivätyön Ilves-naisten eteen ja nyt on tullut aika siirtyä ainakin piirun sivummalle. Kokonaan Hopa ei kuitenkaan joukkuetta jätä, vaan on luvannut auttaa erinäisissä asioissa aina tarpeen vaatiessa. Manageroinnista ottaa nyt vastuun toinen myynnin ammattilainen Tuija Helminen. Myös joukkueenjohdossa on henkilövaihdos tiedossa, sillä päävastuun joukkueen päivittäisten asioiden hoitamisesta ottaa ensi kauden alusta lukien jo pari vuotta joukkueen toiminnassa mukana ollut Leena Työläjärvi monivuotisen joukkueenjohtajan Kari Pansion antaessa taustatukea, kun sitä tarvitaan.
Nämä ovat siis ensimmäiset merkit ”uuden” ajan alkamisesta Ilves-naisten liigajoukkueessa. Joukkueelle haetaan aktiivisesti toista valmentajaa, kuten myös uutta maalivahtivalmentajaa pitkään seurassa vaikuttaneen Paavo Peltosen tilalle.