Huuhkajat aloitti kokoontumisensa Kansojen liigan ensimmäistä ottelua varten Italian itärannikolla viikonvaihteessa. Edessä on syysturnauksen avausottelu lilliputtimaa San Marinoa vastaan perjantaina.

Joukkue saa pisimmän valmistautumisjaksonsa kaikkiin peleihin nähden juuri avausotteluun. San Marinon on kaaduttava ja mielellään hyvin selkein lukemin. Se antaisi joukkueelle itseluottamusta ja varmuutta tuleviin peleihin, kun alkamassa on nykyisen päävalmentaja Jacob Friisin pestin käytännössä tärkeimmät ajat. Kansojen liigassa kun pelataan jo lohkovoitolla saatavasta EM-jatkokarsintapaikasta.

Kazakstanin liigassa isoja minuutteja läpi vuoden tahkonnut Kairat Almatyn Oiva Jukkola näkee ennakkosuosikin aseman sopivan Huuhkajille avausottelussa.

– On se tietyllä tapaa kivaa. Meillä on tässä hyvin aikaa valmistautua ensimmäiseen matsiin. Sitten pelejä alkaa tulla tiheämpään tahtiin. Se on hyvä meille, että saamme aloittaa täällä ja sitten pääsemme pelaamaan pari matsia kotona, sanoi neljä A-maaottelua pelannut Jukkola Huuhkajien etätiedotustilaisuudessa.

Vireessä on oltava koko noin kaksiviikkoinen, jonka aikana pelataan neljä ottelua. Suurilla pistemenetyksillä koko lohkon pelit voivat mennä pilalle. Joukkueen tavoitteesta Jukkola oli suorasanainen.

– Tästä ikkunasta tavoitteena on neljä voittoa.

Missä vireessä tulit henkilökohtaisesti Huuhkajiin?

– Pelikunto on todella hyvä. Olen saanut hyvin minuutteja koko kauden ja olen siihen todella tyytyväinen. Ensimmäinen siirto ulkomaille ja vaihdoin ensimmäistä kertaa jengiä miesten futiksessa ja olen siihen nähden tyytyväinen, että olen saanut peliaikaa ja tehotkin ovat ihan ok mielestäni. Niitä voisi aina parantaa, mutta vire on omasta mielestäni ihan hyvä.

Olet aloittanut yhtä vaille kaikki liigaottelut ja olet ollut sivussa vain korttitilin täyttymisen takia. Millä otit tällaiset aseman?

– Ei siinä ole sen kummempaa. Se oli heidän suunnitelmansa alusta asti, kun he minut hankkivat, että saan ison roolin, pysyn kunnossa ja pystyn auttamaan joukkuetta. Kaikki on mennyt suunnitelmien. Kropasta on tietysti pitänyt pitää huolta. Heinä-elokuussa oli europelien aikaan paljon pelejä. Pitkään oli kahden pelin viikkoja. Suunnitelman mukaan on menty.

Miten hyvän aseman uskot minuuttien antavan taisteluun peliajasta Huuhkajissa?

– En osaa sanoa. Toivottavasti mahdollisimman paljon, mutta pelipaikalleni on kovia jätkiä muutenkin. Aika näyttää. Nyt tietenkin, kun on neljä matsia, niin joka peliin ei välttämättä pysty menemään samalla kokoonpanolla. Katsotaan, mutta se ei ole minun päätettävissäni.

Suomi kohtaa San Marinon perjantaina kello 19. Valko-Venäjä ja Albania vierailevat Suomessa ensi viikolla.

Haastattelu: Panu Markkanen