Kun suomalainen naisjalkapallo otti ensi askeleitaan 1970-luvun alussa, tarvittiin rohkeita tekijöitä näyttämään suuntaa. Yksi heistä oli Kaija Salopuro, vaikuttaja, jonka kädenjälki näkyy yhä vahvasti lajin historiassa.
Salopuro kuului ensimmäiseen sukupolveen naisjalkapalloilijoita aikana, jolloin naisten kilpailutoiminta oli vasta käynnistymässä. Aiempi pelikokemus oli monelle vähäistä, ja yleisön suhtautuminen saattoi olla jopa ivallista. Haasteet eivät kuitenkaan horjuttaneet Salopuroa, joka nousi nopeasti sekä kentän että pukukopin johtohahmoksi.
Salopuro oli vuonna 1971 keskeisessä roolissa perustamassa Helsingin Jalkapalloklubin naisjaostoa. Hänet valittiin joukkueen ensimmäiseksi kapteeniksi, ja menestys seurasi välittömästi. Valmentajina toimineiden Thure Sarnolan ja Reino Bäckmanin johdolla HJK voitti historian ensimmäisen naisten Suomen mestaruuden.
Salopuron vaikutus ei rajoittunut vain yhteen mestaruuteen. Aulis Rytkösen alaisuudessa hän jatkoi pelillisenä ja henkisenä johtajana, ja HJK juhli lopulta viittä peräkkäistä Suomen mestaruutta vuosina 1971–1975. Salopurosta tuli aikansa symboleita – pelaaja, joka kantoi vastuuta ja vei joukkuetta eteenpäin.
Ura ei päättynyt nappulakenkiin. Jo pelivuosiensa aikana Salopuro työskenteli HJK:ssa toimistonjohtajana ja jatkoi myöhemmin seuran huolto- ja johtotehtävissä. Myöhemmin hän vaikutti naisten jalkapallon kehittämiseen Palloliitossa sekä naisten maajoukkueen taustalla. Pitkä ja merkittävä työ on huomioitu laajasti: Salopuro on nimetty sekä suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen että HJK:n Hall of Fameen.
Teksti: Jukka Malm