Britschgi loukkasi viime syksynä nilkkansa ja oli siitä saakka toipilaana. Nyt hän on kuitenkin jo pelikunnossa, vaikka täyteen iskuun onkin vielä matkaa pitkän tauon jälkeen.

– Oli mukavaa päästä taas pelaamaan, edellinen kerta taisi olla Joensuussa viime syyskuussa. Fyysisesti olen jo aivan kunnossa. Pelitempossa on vielä hakemista mutta se tulee harjoitusten ja pelien myötä. Tämänpäiväinen ottelu oli meille erinomaista harjoitusta, sillä moni peli Ykkösessä tulee olemaan samanlaista kamppailua. Uskon itse olevani sataprosenttisesti iskussa sarjan alkaessa, kunhan uusia takaiskuja ei matkalle satu, Britschgi kertoo HIFK:n sivuilla.

Porvoolaislähtöinen hyökkääjä oli HIFK:n maalipörssin jaettu ykkönen neljällä maalillaan.

Lähde: www.hifksoccer.fi