Vastaan EM-karsintaturnauksessa asettuvat Andorra, San Marino ja Saksa. Turnauksen kaksi parasta jatkaa varmuudella jatkokarsintaan. Valmistautuminen on päävalmentaja Ilkka Mäkelän mukaan sujunut suunnitellusti.

– Tässä ollaan oikeastaan enää peliä vailla, Mäkelä toteaa SPL:n tiedotteessa.

– Mitään jobinpostia ei ole tullut, ei loukkaantumisia tai sairastumisia. Hiukan muutamilla pelaajilla on vielä rasitusta viikonlopun peleistä, mutta ei mitään isompaa.

Keskiviikkona vastaan asettuu melkoinen arvoitus. Andorra ei ole juuri maaotteluita pelannut ja Mäkelä myöntää, että kovin selkeää kuvaa vastustajasta ei ole.

– Vähän puskista ensimmäinen peli tulee vastustajan suhteen, mutta jos pääsemme oman pelimme eri osa-alueilla lähellekään omaa tasoamme, niin uskon että vahvoilla ollaan.

Ennakkoon Suomi ja Saksa ovat vankat ennakkosuosikit nappaamaan jatkopaikat, eikä Mäkelä tätä asetelmaa kiistä, mutta muistuttaa ettei otteluita voi kuitenkaan pelata ennakolta.

– Siihen tietysti pyritään, että perjantain ottelun jälkeen jatkopaikka olisi jo varma. Maanantain Saksa-peli on totta kai vielä mahdollisuus, mutta se voi olla sitten jo kovempi haaste.

– Kaikkeen pitää kuitenkin varautua ja peli kerrallaan pelata. Meille on nyt tärkeää saada hyvä startti ja oma peli rullaamaan, ne ovat aina tärkeitä asioita tällaisissa turnauksissa, Mäkelä painottaa.

Karsintaturnauksen ottelut:

Ke 03.10. 13.00 Saksa – San Marino, Saviniemen jalkapallostadion

Ke 03.10. 18.30 Suomi – Andorra, Saviniemen jalkapallostadion

Pe 05.10. 13.00 Andorra – Saksa, Saviniemen jalkapallostadion

Pe 05.10. 18.30 Suomi – San Marino, Saviniemen jalkapallostadion

Ma 08.10. 13.00 Saksa – Suomi, Saviniemen jalkapallostadion

Ma 08.10. 13.00 San Marino – Andorra, Kouvolan keskusurheilukenttä

Lähde: SPL:n tiedote