Joukkueen kapteenistoon menneellä kaudella kuulunut, kokenut maalivahti Paula Myllyoja jatkaa uraansa Ilves-paidassa. Useissa seuroissa mittavan pääsarjauransa aikana pelannut Paula palasi tamperelaisseuraan ennen viime kautta ja valtasi ykkösmolarin paikan itselleen. Hyvät otteet palkittiin loppukaudesta kutsulla B-maajoukkueen leirille.

Jatkosopimuksiin ovat puumerkkinsä piirtäneet myös Hietasen siskokset Jemina ja Jessi. Myös he palasivat kasvattajaseuraansa viime kaudella, pelattuaan sitä ennen Hongassa ja NiceF:ssä. Laidalla viihtyvä “Jemppu” nähtiin kauden 2011 alkupuolella säännöllisesti avauskokoonpanossa, mutta loppukauden pilasivat loukkaantumiset ja sairastelu. Sisaruksista nuorempi eli Jessi sen sijaan kuului koko kauden joukkueen runkopelaajiin. Keskikentän keskustassa omimmillaan oleva peluri kirjautti Liigassa eniten peliminuutteja heti toppariparin jälkeen. Tehojakin syntyi, sillä maaleja Jessi iski kolme ja alusti syötöillään neljä Ilves-osumaa.

Tärkeiden sopimusten jälkeen ensi kauden joukkueen runko alkaa olla mukavasti kasassa. Monen muunkin pelaajan kanssa ollaan neuvotteluissa pitkällä ja lisäsopimuksista tiedottaneen vielä ennen vuoden vaihdetta. Joukkue on harjoitellut uuden valmennustroikkansa johdolla kolmisen viikkoa ja pääpaino on ollut pelaajien fysiikan kehittämisessä. Joulun tienoilla vietetään vajaan parin viikon omatoiminen jakso, mutta heti uuden vuoden rakettien jälkeen on edessä paluu “sorvin” ääreen ja todellinen valmistautuminen kauden 2012 haasteisiin alkaa.

Lähde: http://ilves-naiset.sporttisaitti.com