
Alle 18-vuotiaat saivat vuoden alusta uuden päävalmentajan, kun Alexei Eremenko senior tarttui tehtävään. Joukkue avasi yhteisen taipaleensa Pietarin kansainvälisellä turnauksella tammikuussa.
Nyt edessä on kaksoismaaottelu Makedoniaa vastaan vieraskentällä. Eremenko on nimennyt kokoonpanonsa 25. ja 27.3. pelattaviin otteluihin. Mukana on tammikuuhun nähden myös uusia pelaajia. FC Lahden Paavo Ahola pääsee näyttämään taitojaan Suomi-paidassa samoin kuin kolme pelaajaa HJK:sta. Arsenalin alle 18-vuotiaiden maalivahtina hienoa kautta pelaava Hugo Keto ei ole tällä kertaa mukana.
– Olen ollut yhteydessä pelaajiin ja valmentajiin. Saan nyt nähdä HJK:n pelaajat joukkueen mukana, se ei ollut mahdollista Pietarissa. Mikael Soisalo, Benjamin Källman ja Roope Läpinen ovat tehneet maaleja seurajoukkueissaan. Olen lisäksi jutellut muun muassa Kari Martosen kanssa Niilo Mäenpäästä. On mielenkiintoista nähdä seuraava askel pelaajien kanssa Granatkin turnauksen jälkeen, Eremenko listaa Palloliiton sivuilla.
– Kaan Kairinen loukkaantui ensimmäisissä seurajoukkueharjoituksissaan Tanskassa, mutta on toipunut. Pari viikkoa sitten hän oli kuumeessa, mutta uskon, että hän on kunnossa nyt. Muita loukkaantumisia ei pitäisi olla. Puhuin Kedon valmentajan kanssa ja hän pääsee mukaamme toivottavasti ensi kerralla.
Suomi eteni tammikuun turnauksessa pronssiotteluun, mutta kärsi tappion Venäjälle. Urakka oli vaativa, mutta Eremenkon johtama valmennusryhmä sai pelaajistosta tärkeää tietoa.
– Sain nähdä millainen joukkue on kansainvälisissä peleissä. Ajoitus ei ollut paras pelata yhdeksässä päivässä kuutta peliä. Ottelut tulivat heti lomien jälkeen, pelaajat eivät tietenkään olleet niihin valmiita.
– Näin kuitenkin millaisia luonteita pelaajat ovat ja pidin näkemästäni. Ryhmä on lupaava. Aloitamme siitä mihin viimeksi jäimme ja teemme parannuksia. Pojat hyväksyivät pelitavan, mutta aina on tietysti parannettavaa. Uskon, että olemme paremmalla tasolla nyt. Kaikki ovat harjoitelleet hyvin.
Kaksoismaaottelu on osa valmistautumista EM-alkukarsintaan, missä Suomi kohtaa lokakuussa Belgian, Venäjän ja Kazakstanin.
– Makedonia on kuten monet Balkanin maat. Pelaajistossa on paljon henkilökohtaista taitoa. Joukkue on varmasti hyvä vastus meille, kun valmistaudumme syksyn EM-karsintoihin.
Ottelut (paikallista aikaa)
Pe 25.3. klo 15 Makedonia-Suomi, Skopje
Su 27.3. klo 15 Makedonia-Suomi, Skopje
Suomen joukkue
Maalivahdit
William Jääskeläinen Bolton Wanderers FC
Jere Piirainen HIFK
Puolustajat
Paavo Ahola FC Lahti
Aapo Halme HJK
Samuel Persson Hammarby IF
Juhani Pikkarainen FC Red Bull Salzburg
Oskar Sandström FF Jaro
Tatu Varmanen IF Brommapojkarna
Keskikenttäpelaajat
Kaan Kairinen FC Midtjylland
Aatu Kujanpää SJK
Lucas Lingman HJK
Niilo Mäenpää FC Haka
Adam Vidjeskog FF Jaro
Hyökkääjät
Benjamin Källman FC Inter
Otto Lahikainen KäPa
Lassi Lappalainen HJK
Roope Läpinen TPS
Mikael Soisalo HJK
Lähde: www.palloliitto.fi