Suomella oli mainio paikka mennä ottelussa johtoon 18. minuutilla, kun Niilo Mäenpää pääsi laukomaan kulmapotkukuvion päätteeksi. Venäjän maalivahti Denis Adamov veti loistotorjunnallaan pidemmän korren tässä kohtaa.
Venäjä meni johtoon hieman ennen ensimmäisen puoliajan puolta väliä. Venäläiset katkaisivat Suomen vapaapotkun ja Anton Terekhov karkasi suomalaispuolustukselta röyhkeällä syöksyllään. Terekhovin sijoitus oli sen verran tarkka, että William Jääskeläinen oli Suomen maalilla voimaton.
Venäjä tuplasi johtonsa juuri ennen taukoa. Danil Krugovoy keskitti vasemmalta laidalta ja Egor Denisov liippasi pallon päällään ohi Jääskeläisen.
Suomi kavensi upealla osumalla ottelun 62. minuutilla. Mäenpää sai pallon Mikael Soisalolta ja ampui kierteisellä kudilla yläkulmaan turnauksen toisen osumansa.
Mäenpää oli uudemman kerran asialla varttia myöhemmin. Hakalainen nappasi pallon venäläispuolustuksen keskeltä ja käänsi nätisti Suomelle tasoituksen.
Venäjä rokotti heti seuraavasta hyökkäyksestä. Dmitry Kamenschikov pääsi tuikkaamaan pallon maaliin lähietäisyydeltä, mutta Suomi ei tästä hätkähtänyt vaan tuli vielä tasoihin. Benjamin Källman puski pallon voimalla verkkoon Kaan Kairisen antamasta kulmapotkusta muutama minuutti ennen täyttä aikaa.
– Tulos oli ok. Hyvää oli se, että nousimme tasoihin kahden maalin takaa, Suomen valmentaja Alexei Eremenko tuumi liiton verkkosivuilla.
– Ensimmäisellä puoliajalla pelimme ei toiminut siten kuin sen olisi pitänyt. Tauolla kävimme asioita läpi ja pelimme parantui huomattavasti, Eremenko jatkoi.
Suomi sijoittui alkulohkossaan Venäjän jälkeen toiseksi ja jatkaa otteluitaan maanantaina.
Venäjä-Suomi 3-3 (2-0)
21. min 1-0 Anton Terekhov
45. min 2-0 Egor Denisov
62. min 2-1 Niilo Mäenpää
77. min 2-2 Niilo Mäenpää
78. min 3-2 Dmitry Kamenschikov
86. min 3-3 Benjamin Källman
Suomen kokoonpano
1 William Jääskeläinen (c)
2 Saikou Ceesay -> 27. 7 Oskar Sandström
3 Juhani Pikkarainen
5 Samuel Persson -> 46. 4 William Lindqvist
6 Tatu Varmanen
8 Kaan Kairinen (C)
9 Benjamin Källman
10 Mikael Soisalo -> 75. 19 Abaas Ismail
14 Niilo Mäenpää
15 Omar Jama -> 46. 20 Adam Vidjeskog
16 Roope Läpinen -> 66. 11 Otto Lahikainen
Vaihtopelaajat
12 Jere Piirainen
13 Toni Maarno
17 Daniel Rantanen
18 Samu Alanko
Lähde: www.palloliitto.fi