Ottelu alkoi Suomen kannalta vauhdikkaasti ja sinivalkeat saivat rangaistuspotkun 18. minuutin pelin jälkeen. Suomalaisten epäonneksi Kaan Kairinen ei 11 metristä onnistunut.
Suomen kannalta ensimmäinen puoliaika päättyi harmillisesti, kun Slovenia meni johtoon vain pari minuuttia ennen taukovihellystä. Nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Kevin Zizek pääsi pistämään pallon ohi Jere Piiraisen.
Toista puoliaikaa oli pelattu yhdeksän minuuttia, kun Slovenia iski uudemman kerran. Jälleen Slovenia käänsi pallonriiston nopeaan hyökkäykseen ja syöttelyn päätteeksi Marcel Kene vei joukkueensa kahden maalin karkumatkalle.
Lopullisesti peli ratkesi mustaan pariminuuttiseen 70. minuutin pelin jälkeen. Piirainen torjui ensin kovan vedon eteensä ja Kene vei Slovenian 3-0 -johtoon. Kristjan Sredojevic lisäsi Suomen tuskaa nopean hyökkäyksen jälkeen reilua minuuttia myöhemmin.
Pelin päätöshetkillä nähtiin vielä kaksi maalia. Tom Zurga teki Slovenian viidennen ja Samu Alanko toi hieman lohtua suomalaisille komealla laukauksellaan.
– Tämä oli meille viides peli tässä turnauksessa, Slovenialle neljäs. Se näkyi kentällä, Suomen valmentaja Alexei Eremenko harmitteli Palloliiton sivujen mukaan.
– Pelaajamme kyllä yrittivät, mutta väsyneinä virheitä tuli liian paljon, Eremenko huomautti.
Pronssiottelu pelataan tiistaina kello 15.30 Suomen aikaa.
– Nyt on vain nuoltava haavat ja keskityttävä siihen peliin, Eremenko päätti.
Suomi-Slovenia 1-5 (0-1)
43. min 0-1 Kevin Zizek
54. min 0-2 Marcel Kene
70. min 0-3 Marcel Kene
71. min 0-4 Kristjan Sredojevic
89. min 0-5 Tom Zurga
90+1 min. 1-5 Samu Alanko
Suomen kokoonpano
12 Jere Piirainen
3 Juhani Pikkarainen
5 Samuel Persson
6 Tatu Varmanen -> 32. 4 William Lindqvist
7 Oskar Sandström
8 Kaan Kairinen (C) (var.) -> 78. 11 Otto Lahikainen
9 Benjamin Källman -> 70. 18 Samu Alanko
10 Mikael Soisalo -> 78. 15 Omar Jama
14 Niilo Mäenpää
16 Roope Läpinen -> 46. 19 Abaas Ismail
20 Adam Vidjeskog -> 46. 13 Toni Maarno
Vaihtopelaajat
1 William Jääskeläinen
2 Saikou Ceesay
17 Daniel Rantanen
Lähde: www.palloliitto.fi