Perjantaina Suomi nousi tappioasemasta 3-2 -voittoon. Myös tällä kertaa Suomi joutui takaa-ajajaksi. Ottelua oli käyty vain kuusi minuuttia, kun Makedonia pisti pallon ensimmäisen kerran Suomen verkkoon.

Suomen tasoitusta saatiin odottaa 16. minuuttia. Tuolloin Daniel Rantanen asettui vapaapotkussa pallon taakse ja antoi laukauksensa laulaa.

Ottelun kolmas maali nähtiin puolen tunnin kohdalla ja siitä vastasi isäntäjoukkue Makedonia.

Toisella puoliajalla Suomi haki sinnikkäästi tasoitusta ja yritys palkittiin juuri ennen pelin päättymistä. Kulmapotkun jälkitilanteesta Suomi loi painetta Makedonian maalille ja lopulta Aapo Halme pisti laidalta tulleen keskityksen sisäterällä verkkoon.

– Olen tyytyväinen siihen, että nousimme ottelussa kaksi kertaa takaa-ajoasemasta tasoihin, maajoukkuevalmentaja Alexei Eremenko tuumi liiton verkkosivuilla.

Perjantain ottelussa Suomella oli hurja määrä maalitilanteita.

– Aivan yhtä montaa maalipaikkaa emme nyt pystyneet luomaan, Eremenko sanoi.

Tunteet olivat pelissä pinnassa, mutta Eremenko oli tyytyväinen suojattiensa hermojen kestävyyteen.

– Pelaajat hallitsivat hyvin hermonsa, Eremenko kiitteli.

Makedonia-Suomi 2-2 (2-1)

6. min 1-0

22. min 1-1 Daniel Rantanen

30. min 2-1

89. min 2-2 Aapo Halme

Suomen avauskokoonpano

Jere Piirainen HIFK

Paavo Ahola FC Lahti

Juhani Pikkarainen FC Red Bull Salzburg

Aapo Halme HJK

Tatu Varmanen IF Brommapojkarna

Daniel Rantanen HIFK

Benjamin Källman FC Inter

Abaas Ismail PK-35

Lucas Lingman HJK

Niilo Mäenpää FC Haka

Lassi Lappalainen HJK

Vaihdossa:

William Jääskeläinen Bolton Wanderers FC

Samuel Persson Hammarby IF

Oskar Sandström FF Jaro

Aatu Kujanpää SJK

Adam Vidjeskog FF Jaro

Roope Läpinen TPS

Mikael Soisalo Ilves

Lähde: www.palloliitto.fi