Suomen päävalmentaja Jarkko Wiss rankkasi ennen ottelun Japanin yhdeksi turnauksen kovimmista joukkueista.

– Pelin alku oli meille vaikea. En tiedä oli kyse jännittämisestä vai mistä. Mutta sen selvitimme ja sen jälkeen oli helpompaa, Wiss tuumii Palloliiton sivuilla.

Maalipaikoilla ottelussa ei mässäilty.

– Välillä olimme ottavana osapuolena ja välillä taas saimme hyökkäyksiä aikaan. Tiesimme, että Japanilta tulee paljon keskityksiä ja selvitimme ne hyvin.

Suomella oli loistava tilaisuus ratkaisuun kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Oskari Jakonen pääsi läpiajoon. Jakonen ei saanut kunnon nostoa aikaan ja pallo meni oikealta ohi.

– Oli siinä Samuel Haglundillakin paikkansa. Yhtä hyvin tämä peli olisi voinut kääntyä meille, mutta kyllä jossain määrin turnausväsymys näkyi, Wiss myönsi.

Japani sai pallon Suomen maalin tolppaan pelin päätöshetkillä, mutta toisaalta Markus Uusitalo oli tilanteessa hyvin mukana.

– Alkua lukuun ottamatta peli aika järkevää pelaamista meiltä, Wiss pohti.

Suomen ottelut jatkuvat Pietarissa perjantaina Slovakiaa vastaan. Ottelu alkaa Suomen aikaa kello 13.15. Tuon pelin jälkeen ratkeaa Suomen sunnuntaisen sijoitusottelun panos ja aikataulu.

Japani-Suomi 0-0

Suomen kokoonpano

1 Uusitalo Markus

2 Mäkinen Joni

3 Mikko Pitkänen -> 25. min 6 Halme Aapo

5 Kalermo Akseli (c)

4 Väisänen Leo

16 Hämäläinen Nicholas -> 65. min 8 Jakonen Oskari

13 Laatikainen Aatu -> 55. min 15 Ala-Myllymäki Lauri

20 Kairinen Kaan

11 N’Sombo Calvin -> 65. min 18 Sjöstedt Toni

10 Lingman Lucas -> 84. min 17 Lehtonen Aleksis

19 Untamala Elias -> 55. min 9 Haglund Samuel

Vaihdossa:

12 Mikkelsson Tomi

14 Jalli Olli

Lähde: www.palloliitto.fi