Ottelun ensimmäinen 20-minuuttinen oli tapahtumarikas. Slovakia sai heti ensimmäisestä erikoistilanteestaan pallon ylärimaan. Ensimmäinen maali nähtiin 16. minuutilla. Suomen maalivahti Hugo Keto oli hetkeä aiemmin torjunut kahdesti läpiajoon päässeen Lubomir Tuptan yritykset. Pian Suomi syötti hieman huolimattomasti keskialueella ja Slovakia iski nopeasti vastaan. Tupta kuljetti oikealta ja tykitti pallon etukulmasta sisään.

2-0-osuma syntyi lähes heti perään. Suomalaistopparille sattui harhasyöttö, jonka Slovakia pelasi syöttämällä Tuptan vasemmalle laidalle. Tämän syöttö löysi keskeltä Joef Pastorekin, joka ei erehtynyt.

– Meillä oli ensimmäisen vartin aikana isoja ongelmia. Slovakia prässäsi kovaa ja meille tuli paljon harhasyöttöjä. He iskivät meidän harhasyötöistä nopeasti vastaan, päävalmentaja Kimmo Lipponen totesi Palloliiton verkkosivuilla.

Suomi pääsi kaventamaan vajaan puolen tunnin kohdalla. Suomi piti palloa hyvän tovin, jonka seurauksena Lassi Lappalainen pääsi syöttämään Niilo Mäenpään oikealta boksiin. Hyökkääjän kuti painui taka-alanurkkaan.

– Pääsimme alun jälkeen paremmin mukaan ja puoliajan loppu oli tämän joukkueen tasoa. Vaihtelimme toisella puoliajalla hieman koostumusta ja pelipaikkoja ajatellen syksyn EM-karsintoja. Emme kuitenkaan saaneet syöttötyöskentelyämme jouhevaksi.

– Saimme muutamia maalipaikkoja, mutta pallollisessa tekemisessä on paljon parannettavaa. Emme saaneet hallittuja pitkiä hyökkäyksiä, emmekä löytäneet puolustuslinjasta kunnolla syötöillä keskikenttää, Lipponen ruoti.

Ottelu ehti vanheta viimeiselle 10-minuuttiselle ennen seuraavia osumia. Kevin Kele katkoi pallon Suomen puolustuslinjan edessä ja kuljetti mallikkaasti oikealta keskelle päin. Kotijoukkue ei saanut pelaajalta palloa pois, vaan tämä sijoitti sen lopulta itse verkonperukoille.

Suomi jatkoi kuitenkin kiriään. Vain minuutti maalista ja pallo pelattiin 16-rajan tuntumaan Lucas Lingmanille. Hyökkääjä suojasi palloa ja slovakialaispuolustaja rikkoi häntä rangaistuspotkun arvoisesti. Lingman kävi itse laittamassa 11-metrisen vasempaan kulmaan.

– Jos perusrungostamme putoaa tiettyjä pelaajia, oli meidän tärkeä nähdä ketkä voisivat heitä korvata. Sitä tarkoitusta tämä ottelu palveli. Vastustaja oli erittäin hyvä, aggressiivinen ja juoksuvalmis. Suurin ongelmamme oli syöttämisessä, liian paljon harhasyöttöjä helpoissa tilanteissa, Lipponen totesi.

Joukkueet kohtaavat toistamiseen torstaina 4.9. Helsingin Pallokentällä pelattava ottelu alkaa klo 13.

– Meidän tulee olla paremmin valmistautuneita kun harhasyöttö sattuu. Liian usein harhasyöttömme jälkeen pakkamme oli levällään. Saattaa olla, että pelaamisemme pallon kanssa oli liian optimistista. Katsomme tätä vielä ottelunauhalta, Lipponen päättää.

Suomi – Slovakia 2-3 (1-2)

16. 0-1 Lubomir Tupta

18. 0-2 Joef Pastorek

27. 1-2 Niilo Mäenpää

76. 1-3 Kevin Kele

78. 2-3 Lucas Lingman rp.

Suomen kokoonpano

1 Hugo Keto Arsenal

2 Joonas Sundman Aston Villa

3 Aapo Halme FC Honka

4 William Lindqvist EIF

5 Aapo Mäenpää HJS

8 Omar Jama HJK

9 Benjamin Källman EIF

10 Lucas Lingman HJK

11 Lassi Lappalainen HJK >> 60. 7 Mikael Soisalo HJK

14 Niilo Mäenpää HJS

15 Valtteri Vesiaho KäPa >> 58. 16 Roope Läpinen TPS

Lähde: www.palloliitto.fi