Tappio merkitsi Suomen sijoittumista turnauksessa lopulta viidenneksi.
Sunnuntain ottelu alkoi Suomen osalta hiukan hapuilevasti, mutta peli parani koko ajan ottelun edetessä. Tauolle mentiin vielä tilanteessa 0-0.
Kuparisen ottelussa rikkoi Slovakia, kun 51. minuutilla matala keskitys painui koko Suomen puolustuksen läpi ja vastustajan hyökkääjä pääsi takatolpalta ohjaamaan pallon maaliin. Suomi tuli tasoihin reilu vartti myöhemmin, kun Sergei Eremenko täräytti 25 metristä komean vapaapotkun muurin yli verkon perukoille.
Slovakia sai kuitenkin viimeisen sanan, kun 75. minuutilla syntyi ratkaisu. Maali oli pelikuvakopio Slovakian ensimmäisestä maalista. Keskitys tuli vain toiselta puolelta, muuten maali oli täsmälleen samanlainen.
– Peli oli pikkuisen hakemista, näki että molemmilla oli paljon pelejä alla. Hyvää kuitenkin oli, että meidän pelimme parani koko ajan ottelun edetessä, päävalmentaja Kimmo Lipponen kertasi Palloliiton sivuilla.
– Kyllähän tämä kummaltakin oli vähän taistelua väsymystä vastaan, se johti virheisiin ja kumpikin olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja. Omaa peliämme on vähän vaikea arvioida väsymyksen takia ja siksikin, että kentällä oli pelaajia, jotka eivät ole juuri yhdessä pelanneet ja osaa vielä kokeiltiin tulevaa varten vähän erilaisissa rooleissa kuin yleensä.
Suomi teki ottelussa myös kaikki sallitut seitsemän vaihtoa.
Turnaus kokonaisuudessaan oli Suomelta hyvä, sillä viidestä ottelusta kertyi kolme voittoa ja yksi tasapeli.
– Siihen voi olla jo tyytyväinen, että kuitenkin näinkin hyvin jaksoimme vielä viimeisessä pelissä pelata. Turnaukseen kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen, kolme voittoa ja tasapeli kovia vastustajia vastaan. Vaikka nyt kopissa oli vähän pettyneitä ilmeitä, niin kokonaisuus oli ilman muuta hyvä.
Slovakia – Suomi 2-1 (0-0)
51. 1-0
68. 1-1 Sergei Eremenko
75. 2-1
Suomen kokoonpano:
1 Johannes Luukkanen
20 Pekka Mattila
16 Paavo Voutilainen >> 41. 2 Tuure Mäntynen
5 Juho Montola (C) >> 41. 17 Abukar Mohamed
19 Sharp Räsänen >> 56. 3 Kristian Heinolainen
15 Nikolas Saira >> 56. 11 Timo Stavitski
8 Eero Hyökyvirta
4 Joona Rahikka
18 Tobias Fagerström >> 72. 10 Saku Ylätupa
7 Mauro Severino >> 56. 14 Sergei Eremenko
9 Niklas Jokelainen >> 62. 13 Antti Ulmanen
Vaihdossa:
12 Miika Töyräs
6 Valtteri Vesiaho
Lähde: www.palloliitto.fi