Suomi ei maalinteon kanssa aikaillut vaan ensimmäinen vartin aikana sinivalkeat onnistuivat kahdesti. Ahneella pelipäällä ollut Benjamin Källman pisti pallon tolpan kautta sisään jo viiden minuutin kohdalla. Esityön maaliin teki Saku Ylätupa.
Kahdeksan minuuttia myöhemmin Mikael Soisalo kaadettiin ja pallo vietiin rangaistuspilkulle. Källman ei 11 metristä erehtynyt.
Källmanin puhdas hattutemppu syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta 22. minuutilla. Ylätupa laukoi pallon kohti takakulmaa ja Källman varmisti osuman synnyn.
Päätöslukemat olivat vaihdosta kentälle tulleen Albion Ademin aikaansaannos. Ademi pelattiin lyhyellä seinällä maalipaikkaan eikä Ademi paikastaan erehtynyt.
Viimeisen vartin aikana Liettua väsyi ja Suomella oli tukku paikkoja lisätä johtoaan. Tolppaa lähemmäksi viidettä maalia suomalaiset eivät kuitenkaan päässeet.
– Alusta alkaen jokainen pelaaja oli hyvällä asenteella liikkeellä, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen kiitteli Palloliiton sivujen mukaan.
– Aikaisemmissa peleissä meillä oli ongelmaa päästä alakerrasta eteenpäin, mutta nyt sekin onnistui. Pelissä oli juuri niitä elementtejä joita haimme, Lipponen huomautti.
Ottelussa tuli takapakkia maalivahtiosastolle, kun Jere Piirainen loukkasi sormensa. Tilalle juossut Samu Volotinen ei joutunut käytännössä kertaakaan torjuntatöihin.
Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi. Jatkopeleissä Suomi kohtaa ensin joko Moldovan tai Valko-Venäjän.
Suomi-Liettua 4-0
5. min Benjamin Källman 1-0
13. min Benjamin Källman 2-0 (rp.)
22. min Benjamin Källman 3-0
57. min Albion Ademi
Suomen kokoonpano:
Jere Piirainen KäPa -> 19. min Samu Volotinen VJS
William Lindqvist EIF
Joonas Sundman Aston Villa FC
Oskar Sandström FF Jaro
Aapo Mäenpää HJS -> 53. min James Ainasoja FK Bodø/Glimt
Roope Läpinen TPS -> 69. min Mikko Jalkanen HJK
Niilo Mäenpää HJS
Eero Hyökyvirta HJK -> 53. min Omar Jama HJK
Mikael Soisalo HJK -> 60. min Saikou Ceesay KäPa
Saku Ylätupa HJK -> 53. min Albion Ademi TPS
Benjamin Källman EIF -> 60. min Tuukka Kurki KäPa
Vaihdossa:
Kalle Salmi KäPa
Valtteri Vesiaho KäPa
Lähde:www.palloliitto.fi