Ottelussa nähtiin ehkäpä kaikkien aikojen nopein suomalaisen tekemä maaottelumaali. Elias Mastokangas haistoi Pohjois-Irlannin puolustuksen epävarman syötön jo seitsemän sekunnin pelin jälkeen.

Salama-avauksen jälkeen peli hieman tasoittui, mutta Suomi hallitsi peliä. Avauspuolikkaalla selkeitä maalipaikkoja oli pari, kolme lisää.

Toisen puoliajan alku oli hieman hermostunutta, mutta vähitellen Suomi otti jälleen kuskin paikan. Tunti tuli täyteen, kun Suomi juhli toista maaliaan. Saku Heiskanen pisti niin pahan sivuvaparin Pohjois-Irlannin maalille, että isännät putsasivat pallon omaan verkkoon.

Ottelun viimeinen osuma syntyi 70. minuutilla. Hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle juossut Joona Viskari pääsi ujuttamaan pallon maalivahdin jalkojen välistä verkkoon.

Pelin viimeiset minuutit olivat todellista hurlumheitä, mutta läpiajoistakaan ei Suomelle lisäosumia tullut.

– Tämä oli meiltä hyvä tasonnosto edellisen Ruotsi-pelin jälkeen. Poikien itseluottamus nousi huimasti, Suomen vastuuvalmentaja Kai Nyyssönen kiitteli Palloliiton sivuilla.

– Kolme tehtyä maalia on tietysti hieno asia, mutta yhtä tärkeää oli pitää nolla omassa päässä. Kyllä pojat siihenkin saivat töitä tehdä, sillä Pohjois-Irlanti osoitti ajoittain vaarallisuutensa, Nyyssönen jatkoi.

Maat kohtaavat uudemman kerran keskiviikkona Belfastin Breda Barkilla. Ottelu alkaa kello 13 Suomen aikaa.

– On varma, että siitä tulee erilainen peli. Pohjois-Irlanti haluaa takuulla revanssin, Nyyssönen huomautti.

Pohjois-Irlanti – Suomi 0-3

1. min 0-1 Elias Mastokangas

60. min 0-2 oma maali

70. min 0-3 Joona Viskari

Suomen kokoonpano:

12 Axel Munck, KäPa

2 Matias Rale, FC Honka

15 Selman El-Baset, ÅIFK -> 75. 18 Joel Laitinen, PEPO

4 Patrik Raitanen, FC Jazz

14 Seth Saarinen, HJK (C)

9 Saku Heiskanen, FC Honka -> 75. 5 Rasmus Viitanen FC Honka

8 Maximus Tainio, HJK

11 Pyry Hannola, RoPS -> 52. 3 Noah Nurmi, KäPa

7 Kevin Larsson, KäPa -> 41. 6 Oskari Sallinen, JJK

10 Julius Tauriainen, HJK -> 52. 16 Axel Vidjeskog, FF Jaro

17 Elias Mastokangas, KaaPo -> 68. 13 Joona Viskari, PEPO

Vaihdossa:

1 Viljami Sinisalo, FC Honka

Lähde: www.palloliitto.fi