Voitto ei irronnut yhtä helposti kuin keskiviikkona, sillä kenttä oli nyt pienempi ja Pohjois-Irlannilla kovempi asenne päällä

Avausmaali syntyi 24. minuutilla. Ensin Miko Virtanen kolisutti tolppaa, Tuukka Kurki sai pallon ja malttoi syöttää vielä keskeen. Leevi Lundellilla oli helppo työ siirtää Suomi johtoon.

Toinen osuma tuli heti toisen puoliajan alkuun. Abukar Mohamed oli pääsemässä läpi ja hänet revittiin nurin rangaistusalueella. Kurki pisti pallon varmasti rangaistuspilkulta sisään.

Suomen kolmas onnistuminen tuli pelikellon näyttäessä 65. minuuttia. Saku Ylätupa alusti hienosti ja Albion Ademi viimeisteli.

Pohjois-Irlanti pääsi lopussa vielä kaventamaan keskityspallon jälkitilanteesta.

– Ensimmäinen puoliaika oli hyvää pelaamista, mutta toiseen puoliaikaan ei oikein voinut olla enää täysin tyytyväinen. Siinä yritettiin ehkä liikaa yksin ja syöttöketjut jäivät puuttumaan, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen totesi.

Kahden pelin kokonaisuus lämmitti Lipposta.

– Meillä oli mukana kuusi ensikertalaista ja kaikki onnistuivat hyvin. Se kertoo, että tässä ikäluokassa riittää laajuutta, Lipponen iloitsi.

U16: Pohjois-Irlanti – Suomi 1-3 (0-1)

24. min 0-1 Leevi Lundell

42. min 0-2 Tuukka Kurki (rp.)

65. min 0-3 Albion Ademi

80. min 1-3

Suomen kokoonpano

Noa Sipilä KyIF

Kristian Heinolainen HJK -> 61. Nuutti Laaksonen Sudet

Christoffer Forssell HJK -> 71. Pekka Mattila TPV

Olli Jääskeläinen HJK

Phondo Wälläri PKKU

Leevi Lundell Ilves -> 61. Benjamin Nava HJK

Tommi Jyry HJK -> 53. Juho Montola TPS

Abukar Mohamed TPV

Albion Ademi TPS

Miko Virtanen Everton FC -> 61. Saku Ylätupa FC Espoo

Tuukka Kurki KäPa -> 61. Ansu Sherrif Jr KuPS

Lähde: www.palloliitto.fi