
Suomi siirtyi ottelussa johtoon, kun peliä oli käyty vain 11. minuuttia. Ruotsin kulmapotkun jälkeen Suomi lähti nopeaan vastahyökkäykseen. Valtteri Vesiaho syötti ja lopulta Mauro Severino karkasi länsinaapureiden takalinjoilta. Hallittu sijoitus takasi riemunhetkiä peräti 1100-päiselle torniolaisyleisölle.
Nopeajalkaisella Severinolla oli ensimmäisellä puoliajalla pari muutakin hyvää maalipaikkaa, mutta onnistumisia ei tullut.
– Ensimmäinen 25 minuuttia oli meiltä todella hyvää peliä, vastuuvalmentajana toiminut Teemu Eskola kehaisi Palloliiton verkkosivuilla.
Toisella puoliajalla pelissä oli välillä enemmän vauhtia kuin järkeä.
– Se oli ihan ymmärrettävää, kun osa pelaajista ei ole vielä edes mopoiässä, Eskola muistutti.
Suomalaisittain Ruotsin tasoitusmaali tuli harmittavaan paikkaan. Otteluaikaa oli jäljellä vain pari minuuttia, kun Almin Masic maalasi vastahyökkäyksen päätteeksi.
– Aina se harmittaa, kun tasoitus tulee noin lopussa. Voitto oli tarjolla, mutta toisaalta ottelun tapahtumiin nähden tasapeli taisi olla ihan oikeutettu tulos, Eskola pohti.
Eskolan mukaan ottelu oli aika lailla odotetun kaltainen.
– Kova oli intensiteetti molemmilla joukkueilla.
Taiston tauottua Eskola antoi kiitosta torniolaisyleisölle ja järjestävänä tahona toimineella TP-47:lle.
– Edellisestä Torniossa pelatusta maaottelusta oli kuulemma aikaa 38 vuotta. Tämä peli osoitti, että seuraavaa ei kannata odottaa yhtä pitkään.
Kaksoismaaottelun toinen osa pelataan Kemin Sauvosaaressa torstaina. Ottelu alkaa kello 18.30.
Suomi -Ruotsi 1-1 (1-0)
11. min. Mauro Severino 1-0
78. min. Almin Masic 1-1
Suomen kokoonpano
Olli Hakanpää TPS
Alex Saari TPS
Juho Montola TPS
Pekka Mattila TPV
Kristian Heinolainen HJK
Serge Atakayi FF Jaro -> 49. Phondo Wälläri PKKU -> 59. Marcio Severino TPV
Valtteri Vesiaho KäPa
Eero Hyökyvirta HJK
Albion Ademi TPS -> 78. Olli Jääskeläinen HJK
Saku Ylätupa FC Espoo -> 49. Jonni Stockus HJK
Mauro Severino TPV -> 59. Tuukka Kurki KäPa
Vaihdossa
Johannes Luukkanen KäPa
Niko Ronkainen OLS
Lähde: www.palloliitto.fi