
Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat hieman hermostunutta peliä, mutta vähitellen Suomi sai paremmin ja paremmin pelijuonesta kiinni.
Vapauttava ensimmäinen maali tuli 23. minuutin kohdalla kulmapotkun jälkitilanteesta. Lassi Lappalainen oli tilanteessa tarkkana ja pisti pallon isäntien verkkoon.
Lappalainen oli mukana myös Suomen toisessa maalissa, joka syntyi 11. minuuttia myöhemmin. Lappalainen kaadettiin rangaistusalueella ja erotuomari näytti pilkkua. Benjamin Källman ei 11 metristä erehtynyt.
Källman oli uudemman kerran pahanteossa jo 37. minuutilla. Tuolloin hän viimeisteli omasta kuljetuksestaan päivän toisen osumansa.
Toisella puoliajalla Suomella oli useampikin paikka tehdä lisämaaleja, mutta onnistuminen osuikin kotijoukkueen kohdalle. Pelikellossa oli minuutteja 78, kun Suomen puolustus hieman haparoi ja Viro pääsi rokottamaan loppunumerot. Hieman aiemmin Virolla oli ollut rangaistuspotku, mutta se kilahti tolppaan.
– Ottelu lähti meidän kohdaltamme takkuisasti liikkeelle. Pallollinen peli oli hakusessa, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen pohti SPL:n sivuilla.
– Toinen puoliaika olikin sitten meidän hallintaamme, vaikka Viro jonkun paikan terävillä vastahyökkäyksillä saikin. Osoitimme ottelussa, että pystymme parempaan pallolliseen peliin kuin Viro vaikka tämä ei paras esityksemme ollutkaan, Lipponen puntaroi.
Suomi voitti avauspäivän ottelussaan Venäjän 3-2. Ruotsi on vastassa keskiviikkona 30.4. kello 11. Tuossa ottelussa ratkaistaan turnausvoitto, sillä Ruotsi voitti ensin Viron 4-1 ja sitten Venäjän 2-0.
– Hienoa päästä mittaamaan taso Ruotsia vastaan ja pelaamaan samalla turnausvoitosta, Lipponen totesi.
U16: Viro-Suomi 1-3 (1-3)
Suomen maalit:
23. min 1-0 Lassi Lappalainen
34. min 2-0 Benjamin Källman (rp.)
37. min 3-0 Benjamin Källman
Suomen kokoonpano:
Elias Tuomarila TPS
Joonas Sundman SJK-j
Otto Schulz TPS -> 41. William Lindqvist EIF
Esko Yli-Kesäniemi VJS
Aapo Mäenpää HJS -> 53. Aapo Halme FC Honka
Lassi Lappalainen HJK -> 53. Niilo Mäenpää HJS
Omar Jama HJK -> 41. Kaan Kairinen FC Inter
Daniel Rantanen PK-35
Otto Lahikainen KäPa
Severi Elo FC Jazz-j -> 68. Lucas Lingman HJK
Benjamin Källman EIF -> 53. Onni Puhalainen HJK
Vaihdossa:
Hugo Keto HJK
Lähde: www.palloliitto.fi