Suomi pelasi kauttaaltaan tasaisen hyvän ottelun ja hallitsi pelitilanteita jo avausjaksolla. Ainoa pieni takaisku tuli, kun Sharp Räsänen jouduttiin ottamaan hengenahdistuksen takia vaihtoon jo ennen puolen tunnin täyttymistä.
Liettua osui kertaalleen Suomen maalin ylärimaan ja kerran hyökkääjä olis pääsemässä puoliksi karkuun, mutta muuten paikat nähtiin Liettuan maalilla. Osumia ei avausjaksolla kuitenkaan nähty, kun Suomi haki välillä liiankin varmoja maalipaikkoja.
– Siinä oli vähän sitä ensimmäisen maalin tuskaa havaittavissa. Pallollinen pelaamisemme oli hyvää ja paikkoja oli paljon jo ensimmäisellä puoliajalla, päävalmentaja Kimmo Lipponen kertoi SPL:n sivuilla.
– Toinen puoliaika oli meiltä vielä parempaa. Saimme syvyyteen juoksuja ja olimme vaarallisempia.
Tulostakin alkoi tulla lopulta. 68. minuutilla Nikolas Saira eteni vahvasti laidalla päätyyn ja heitti kovan matalan syötön maalille, jossa Sergei Eremenko oli oikea-aikaisesti ja pääsi ohjaamaan johtomaalin. Sinetti voitolle tuli 80. minuutilla. Eremenko toimi nyt syöttäjänä ja maaliin pallon sijoitti Eero Hyökyvirta.
Suomen saldoksi turnauksesta jäi kaksi voittoa, tappio ja toinen sija Latvian jälkeen.
– Tämä oli hyvä kokonaisuus ja kaikkineen nousujohteista pelaamista. Viroa vastaan pelasimme ihan ok, Latviaa vastaan peli vähän katosi, mutta taso ja intensiteetti taas selvästi nousivat tähän viimeiseen peliin, Lipponen kiitteli.
– Emme niinkään ajatelleet tätä turnauksena, vaan kolmena yksittäisenä maaotteluna. Jokainen pelaaja sai riittävästi peliaikaa antaakseen näyttöjä ja sopivia pareja löytyikin jo. Saimme pidettyä myös paljon palavereita ja tästä jatketaan nyt kohti syksyn EM-karsintoja.
Ikäluokka muuttuu samalla Baltic Cupin jälkeen U16:sta U17:ksi.
Suomi – Liettua 2-0 (0-0)
68. 1-0 Sergei Eremenko
80. 2-0 Eero Hyökyvirta
Suomen kokoonpano:
Johannes Luukkanen KäPa >> 41. Miika Töyräs KuPS
Tuure Mäntynen FC Jazz
Paavo Voutilainen FC Kuusysi >> 48. Joona Rahikka KäPa
Juho Montola TPS
Sharp Räsänen KuPS >> 27. Pekka Mattila TPV
Timo Stavitski HJK >> 48. Nikolas Saira FC Honka
Valtteri Vesiaho KäPa >> 48. Eero Hyökyvirta HJK
Alex Bradley West Bromwich Albion >> 41. Abukar Mohamed TPV
Saku Ylätupa HJK
Sergei Eremenko FF Jaro
Niklas Jokelainen AC Oulu >> 68. Antti Ulmanen HJK
Vaihdossa:
Kristian Heinolainen PKKU
Phondo Wälläri PKKU
Lähde: www.palloliitto.fi