Suomi joutui tekemään alkuverryttelyn jälkeen vielä vaihdon, kun Ansu Sherrif Jr korvasi Tuukka Kurjen. Sherrif Jr saikin Suomen ensimmäisen paikan yhdeksännellä minuutilla. Maalivahti vei kuitenkin pallon hyökkääjän jaloista aivan maalin edessä.
Bosnia-Hertzegovina sai seuraavan paikan, mutta alakulmaa tavoitellut veto viuhui ohi. 13. minuutilla Suomi lähti kierrättämään palloa puolustuslinjassaan sivurajaheiton jälkeen. Puolustaja kuitenkin liukasti ja menetti pelivälineen. Tomas Dadic iski sen tarkasti oikean tolpan kautta verkon perukoille.
Suomi sai kuitattua virheen pian. Timo Stavitski pelasi oikealta laidaltaan hyökkäyksen maalille, mutta Sherrif Jr ei päässyt kunnolla tilanteeseen. Pekka Mattila ehti irtopalloon ja tasoitti tilanteen.
Johannes Luukkanen esti lisämaalit 28. minuutilla. Vieraat saivat vapaapotkun, jota jatkettiin maaliedestä. Suomalaisvahti teki komean pelastuksen. Suomi siirtyi johtoon puoliajan lopussa hienon kuvion päätteeksi. Abukar Mohamed syötti Saku Ylätuvalle, joka jatkoi takaviistoon. Maalin iski painavalla laukauksella Valtteri Vesiaho.
Bosnia-Hertzegovina sai heti toisen 40-minuuttisen alkuun rangaistuspotkun maalinedushässäkän seurauksena. Suomen tauolla vaihdosta sisään tullut maalivahti Nooa Sipilä kuitenkin torjui tyylikkäästi Tomas Dadicin laukauksen. Sipilä venyi hyvään pelastukseen myös heti perään tulleen kulman jälkitilanteesta.
Pari minuuttia myöhemmin Suomi sai paikan. Kapteeni Ylätupa pääsi läpi, mutta maalivahti sai pallon hyökkääjän jaloista. Albion Ademi oli irti heti perään, mutta bosnialaispuolustaja purki keskityksen kulmaksi. Tilanne tasoittui jälleen vajaan tunnin kohdalla. Maalivahti Enes Bijelic antoi pitkän avauksen ja Luka Knezevic karkasi maalintekoon.
Tilanteita vyöryi molempiin päihin. 67. minuutilla Ademi oli jälleen irti oikealta ja laukoi tulisesti, mutta ohi takakulmasta. Heti perään Sergei Eremenko käynnisti keskialueelta kuljetuksellaan hyökkäyksen ja pallo saatiin muutaman syötön jälkeen aivan maalivahdin eteen. Jatkajaa ei kuitenkaan löytynyt.
Myös Suomi sai pallon rangaistuspilkulle. Ylätuvan eteneminen katkaistiin 16-alueella virheellisesti ja tuomari osoitti pallon 11-metriin. 3-2-lukemat sinetöi Eremenko. Suomi sai vielä viimeisillä minuuteilla hyvä paikan, kun Vesiaho vapautti Ylätuvan, mutta Bijelic torjui pallon kulmaksi.
– Hyökkäyspelaamisemme oli läpi pelin ja läpi turnauksen erittäin hyvää. Loimme paljon tilanteita, mutta viimeistely vaatii paljon harjoittelua. Vaikeinta on päästä maalipaikoille ja niitä me pystymme tällä hetkellä luomaan monella eri tavalla. Siihen olen tyytyväinen, päävalmentaja Kimmo Lipponen totesi Palloliiton sivuilla.
Suomi avasi turnauksen 2-4-tappiolla Venäjälle. Keskiviikkona joukkue voitti Latvian 3-0.
– Meidän päähän tehty maalimäärä saadaan puolitettua pelkillä kenkävalinnoilla. Se on lohtu, mutta on puolustuspelaamisessa korjattavaakin. Ne asiat liittyvät linjan yhteystyöhön. Peli tänään oli hyvä ja koko turnaus onnistunut. Pelaajat ovat uskaltaneet pelata ja olla rohkeita. Lopputuloksista Venäjä-tappio harmittaa, Lipponen päätti.
Bosnia-Hertzegovina-Suomi 2-3 (1-2)
13’ 1-0 Tomas Dadic
21’ 1-1 Pekka Mattila
37’ 1-2 Valtteri Vesiaho
59’ 2-2 Luka Knezevic
78’ 2-3 Sergei Eremenko rp.
Suomen joukkue:
1 Johannes Luukkanen KäPa ->> 41. 12 Nooa Sipilä HJK
18 Teemu Jäntti PKKU ->> 41. 3 Kristian Heinolainen PKKU
5 Juho Montola TPS
15 Joona Rahikka KäPa
4 Pekka Mattila TPV ->> 67. 17 Valtteri Hiilloskorpi Ilves
7 Albion Ademi TPS
6 Valtteri Vesiaho KäPa
19 Abukar Mohamed TPV ->> 67. 16 Joakim Nivala HJK
11 Timo Stavitski HJK
20 Saku Ylätupa HJK
10 Ansu Sherrif Jr. KuPS ->> 41. 14 Sergei Eremenko FF Jaro
Vaihdossa:
2 Miika Tuoreniemi HJK
8 Henri Koskinen KäPa
13 Henry Louko VPS
9 Tuukka Kurki KäPa
Lähde: www.palloliitto.fi