Ottelun alku oli Suomen kannalta hermostunut ja surkea. Ensimmäisen viidentoista minuutin aikana Venäjä rankaisi Suomen virheistä armottomasti ja teki kolme maalia.

– Kova tempo ja luonnonnurmi aiheuttivat meille ongelmia. Vastustajan ei tarvinnut edes rakentaa maalipaikkoja, vaan me annoimme ne heille, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen manasi alkuminuutteja Palloliiton sivuilla.

Suomi sai ensimmäisen kunnon maalipaikan 24. minuutilla. Maalivahti Johannes Luukkasen nopean ja pitkän avauksen jälkeen laituri Albion Ademi pääsi nokikkain maalivahti Matvey Safonovin kanssa, mutta tämä onnistui selvittämään tilanteen. Alkushokista toipunut Suomi hallitsi ensimmäisen puoliajan loppua, mutta maaliin se ei palloa saanut. Oikea laitapuolustaja Kristian Heinolainen pelasi niin Saku Ylätuvan kuin Tuukka Kurjen linjan taakse maalivahti Safonovia vastaan, mutta Safonov selviytyi voittajana molemmista tilanteista.

Ensimmäisellä jaksolla peli aaltoili voimakkaasti päästä päähän ja Venäjäkin oli maalien lisäksi muutaman kerran vaarallisesti Suomen linjan takana, mutta tauolle mentiin Suomen 0-3-tappiotilanteessa.

Toisen jakson alkupuolisko oli hyvää peliä Suomelta, ja avausmaali nähtiin 64. minuutilla. Ademi kuljetti rangaistusalueen rajalla poikittain ja laukoi. Venäjän puolustus blokkasi laukauksen, mutta Kurki oli ensimmäisenä paikalla ja toimitti pallon yhdellä kosketuksella Venäjän maalin oikeaan yläkulmaan.

Venäjä kuittasi kuitenkin varsin nopeasti, kun Suomen puolustus sähläsi pallon Venäjän hyökkääjälle, joka laukoi pallon voimalla Luukkasen käsien kautta Suomen maaliin. Suomi pääsi vielä ottelun lisäajalla kaunistelemaan loppunumeroiksi 2-4, kun Abukar Mohamed puski Ademin antaman kulman hienosti Venäjän maalin ylänurkkaan.

– Ikävä tulos, mutta moni asia tyydyttää silti. Me olimme se joukkue, joka loi maalipaikkoja. Yläalueen pelaaminen oli luovaa ja monipuolista lukuun ottamatta hätäilyä viimeisissä ratkaisuissa, Lipponen totesi.

Turnaus jatkuu Suomen osalta jo keskiviikkona, kun vastaan astelee Latvia. Peli alkaa Eerikkilässä kello 15.00, ja se on katsottavissa suorana Huuhkaja-tv:ssä.

Suomen kokoonpano

Johannes Luukkanen KäPa

Teemu Jäntti PKKU

Miika Tuoreniemi HJK

Juho Montola TPS

Kristian Heinolainen PKKU ->> 53. Valtteri Hiilloskorpi Ilves

Timo Stavitski HJK ->> 53. Sergei Eremenko FF Jaro

Valtteri Vesiaho KäPa ->> 73. Ansu Sherrif Jr. KuPS

Abukar Mohamed TPV

Albion Ademi TPS

Saku Ylätupa HJK

Tuukka Kurki KäPa ->> 73. Joakim Nivala HJK

Vaihdossa:

Pekka Mattila TPV

Henri Koskinen KäPa

Noa Sipilä HJK

Henry Louko VPS

Joona Rahikka KäPa

Lähde: www.palloliitto.fi