Suomi aloitti ottelun vauhdikkaasti, kun Niklas Jokelainen laukoi pallon maaliin kahdeksannella peliminuutilla.

– Huomasin, että pallo jäi pomppimaan, Tobias Fagerström riisti pallon ja päätin kokeilla, maalintekijä Jokelainen kommentoi osumaansa Palloliiton sivuilla.

Ruotsi kampesi peliin mukaan 25. minuutin kohdalla, kun Dejan Kulusevski siirsi pallon Suomen maaliin.

Sen jälkeen ote siirtyi täysin Ruotsille ja seuraavan maalinsa ruotsalaiset tekivät 32. peliminuutilla. Ruotsin toinen maali oli sangen erikoinen, kun Ruotsin lähettämä kulmapotku pomppi maaliin. Maalintekijänä oli Rany Georgis.

Toisen puoliajan alussa Suomi suoritti peräti kolme vaihtoa ja etenkin Akseli Ollilan tuominen mukaan peliin toi vauhtia hyökkäyspäähän ja hän aiheutti ongelmia ruotsalaispuolustajille. Suomen hyökkäyspeli oli kuitenkin hiukan ajatuksetonta ja Suomi ei saanut luotua kunnon paikkoja toisella puoliajalla.

– Jos saimme tilanteita, niin keskittelimme vaan sinne maalille ja ei ollut oikein mitään ideaa hyökkäyspelissä, emmekä saaneet vaarallisia tilanteita, totesi Akseli Ollila.

Ruotsin ote jatkui ja peli oli ruotsalaisten hallinnassa.

– Oma pallollinen pelimme oli huonompaa kuin Ruotsilla, sanoi puolestaan Jokelainen.

Ottelun lopussa Ruotsi onnistui vielä kerran maalinteossa, kun Filston Mawana pääsi nokikkain maaliin vaihdetun Arttu Kainulaisen kanssa. Mawanan ensimmäinen laukaus osui tolppaan, mutta paluupallosta hän ei enää erehtynyt ja naulasi ottelun loppulukemiksi 3-1.

Aikaisemmin päivällä pelattu ottelu, Islanti – Venäjä päättyi lukemiin 0-3. Turnauksen voitti Islanti, toiseksi ylti Venäjä, kolmanneksi tuli Ruotsi ja Suomi jäi neljänneksi.

Ruotsi-Suomi 3-1 (2-1)

8. 0-1 Niklas Jokelainen

25. 1-1 Dejan Kulusevski

32. 2-1 Rany Georgi

80. 3-1 Filston Mawana

Suomen kokoonpano:

Joona Tiainen -> 61. Arttu Kainulainen

Tuure Mäntynen

Johannes Kytilä (C)

Jaakko Oksanen

Niklas Jokelainen

Tommi Jäntti -> 66. Samuel Kurttila

Jyri Kiuru -> 41. Jusif Ali

Iivari Kulju -> 15. Tuomas Ollila

Tobias Fagerström -> 41. Akseli Ollila

Ville Räty -> 41. Anssi Suhonen

Sami Nissinen

Lähde: www.palloliitto.fi