Suomi lähti otteluun taskussaan 0-2-tappio Puolalle tiistailta. Torstaille joukkue paransi otteitaan huomattavasti. Kimmo Lipposen suojatit puolustivat aggressiivisemmin, tekivät hyviä riistoja ja iskivät terävästi vastaan.

Avausmaalin teki Saku Ylätupa vapaapotkusta 14. peliminuutilla. Espoolaisen vasemman jalan laukaus ohitti muurin ja painui maalin alakulmaan noin 17 metristä. Myös Suomen seuraava osuma syntyi vapaapotkusta. Tällä kertaa antajaksi asettui Valtteri Vesiaho, joka laukoi pelivälineen kierteisenä muurin yli ja maaliin.

Skotlanti pääsi tasoittamaan toisen 40-minuutisen alussa. Hyökkääjä keskitti oikealta ja liian vapaaksi jäänyt Dominik Gulas puski kavennuksen.

Maalitehtailu jatkui reilun tunnin kohdalla. Keskikentällä oli pientä hässäkkää, jonka seurauksena Suomi pääsi vastahyökkäykseen. Albion Ademi pelattiin hyvin kahdella syötöllä maalipaikkaan, eikä hän erehtynyt. Suomalaisista nimensä maalintekijöiden listalle sai vielä Jakob Strömberg, joka iski kulmapotkusta maalin eteen pomppimaan jääneen pelivälineen noin kolmesta metristä verkon perukoille.

Slovakia pääsi vielä kertaalleen kaventamaan, mutta enempään heidän kirinsä ei riittänyt. Suomi voitti lopulta kolmen maan turnauksen maalieron turvin. Kilpailu on tasainen, sillä Suomi, Puola ja Slovakia ottivat kaikki yhdet voitot.

Slovakia-Suomi 2-4 (0-2)

0-1 14’ Saku Ylätupa

0-2 23’ Valtteri Vesiaho

1-2 47’ Dominik Gulas

1-3 66’ Albion Ademi

1-4 75’ Jakob Strömberg

2-4 76’ Michal Tomic

Suomen kokoonpano:

1 Johannes Luukkanen KäPa

2 Valtteri Hiilloskorpi Ilves ->> 67. 7 Jakob Strömberg FF Jaro

3 Kristian Heinolainen HJK

4 Alex Saari TPS

6 Juho Montola TPS

9 Valtteri Vesiaho KäPa

15 Nikolas Saira FC Espoo ->> 52. 11 Albion Ademi TPS

16 Phondo Wälläri PKKU

18 Saku Ylätupa FC Espoo

19 Ville Moilanen PS Kemi ->> 52. 20 Ansu Sherrif Jr. KuPS

21 Mauro Severino TPV

Lähde: www.palloliitto.fi