Suomi hävisi turnauksen avausottelussa Slovakialle 2-4-lukemin. Tuon kamppailun toinen puoliaika oli ensimmäistä parempi ja keskiviikkona Puolaa vastaan trendi oli nouseva.
– Ensimmäinen puoliaikamme tänään oli vielä paljon parempi kuin toinen Slovakiaa vastaan eilen. Olimme pallollisessa pelissä hyviä ja pystyimme pelaamaan vastustajan ulos tilanteista monta kertaa, Kimmo Lipponen totesi Palloliiton sivuilla.
Maalinteon aloitti Puola käytännössä ensimmäisestä hyökkäyksestään. Suomi oli ennen tätä saanut jo kaksi loistopaikkaa. Tobias Fagerström ja Niklas Jokelainen olivat läpi, mutta tuloksetta.
Tasoitus syntyi muutama minuutti ennen taukovihellystä. Suomi pelasi kontrolloidun hyökkäyksen, jonka seurauksena Mohamed Sheikh antoi napakan läpisyötön läheltä puolustuslinjaa. Jokelainen karkasi ja iski pallon maaliin.
Toinen 40-minuuttinen jatkui Lipposen joukkojen hallinnassa vartin ajan. Tämän jälkeen alkoi taistelu väsymystä vastaan.
– Tämä oli Puolalle ensimmäinen peli ja meille toinen peräkkäisenä päivänä. Lämmintä oli 30 astetta, joten en ole ollenkaan huolissani.
– Puola ei saanut paikkoja, mutta piti palloa. Meidän hyökkäykset jäivät lyhyiksi. Puolustimme kuitenkin todella hyvin. Tämä oli hyvä kokemus siitä kun joutuu fyysisesti koville.
Ville Räty tuli puoliajalla vaihtoon vatsavaivojen vuoksi. Samoin kävi Verneri Meriläiselle, joka tuli peliin vaihdosta, mutta joutui vielä jättämään kentän ennen täyttä aikaa. Vuonna 2000 syntyneet pojat saivat näin maajoukkuepolkunsa auki. Suomi-paidassa pelaamisesta oli ennen tiistaita kokemusta vain Jokelaisella.
– Olen erittäin tyytyväinen turnauksen antiin. Saimme kehitettyä peliämme. Katsoimme tiistaina nauhalta muutamia asioita ja ne paranivat tänään. Tämä antaa hyvät lähtökohdat tulevaan. Onnistumisia tuli joukkueena ja yksilötasolla, Lipponen kehui.
Suomi-Puola 1-1 (1-1)
14’ 0-1
38’ 1-1 Niklas Jokelainen
Suomen kokoonpano
12 Otto Huuhtanen, Ilves
2 Tuomas Ollila, KäPa ->> 54. 3 Verneri Meriläinen, KäPa ->> 72. 15 Iivari Kulju, FC Jazz
4 Johannes Kytilä, HJK
5 Oskari Eskelinen, KäPa
8 Artturi Ruuth, Ilves ->> 41. 10 Tommi Jäntti, HJK
9 Niklas Jokelainen, AC Oulu
11 Tobias Fagerström, BK-46
13 Mikael Salmi, VPS-Juniorit ->> 41. 6 Tuure Mäntynen FC Jazz
17 Jusif Ali, HJK ->> 54. 7 Daniel Håkans, VIFK
18 Ville Räty, KäPa ->> 41. 16 Severi Kähkönen, KPV
20 Mohamed Sheikh, HJK
Vaihdossa:
1 William Rosenlöf, VIFK
14 Aleksi Hyytiäinen, PKKU
15 Iivari Kulju, FC Jazz
Ei kokoonpanossa:
19 Mosawer Ahadi, FC Legirus Inter
Lähde: www.palloliitto.fi