Ikäluokan maajoukkueen vastuuvalmentajina alkaneena vuonna toimivat aluevalmentajat Teemu Eskola ja Kai Nyyssönen. Kaksikolla on vankka kokemus poikien maajoukkueista entuudestaan. Eskola on toiminut kahden edellisen ikäluokan valmennusryhmässä ja Nyyssösellä on valmentajana takanaan yli sata poikien maaottelua.

Kummallakin on aluevalmentajana lisäksi erinomainen tuntuma aloittavaan ikäluokkaan.

– On kiva lähteä vetämään ikäluokkaa yhdessä Kaitsun kanssa. Ei voi sanoa, että ihan pystymetsästä kumpikaan tähän olisi lähdössä. Tämä on aika helppo tehtävänjako jo sikäli, että molemmat seuraamme aluevalmentajina työksemme näitä pelaajia, Eskola kertoo Palloliiton sivuilla.

– Työnjako on myös selvä. Minä olen nyt tällä leirillä vetovastuussa ja Kaitsu apuna, kauden aikana tilanne on sitten myös toisin päin. Kun ikäluokalla on tämä leiri ja kolme erillistä ottelutapahtumaa, niin se on kaikkineen aika selkeä ja kompakti paketti.

Pelaajat helmikuun leirille on valittu pitkälti elokuussa alkaneen aluejoukkuetoiminnan ja marraskuun tähtitarhatapahtuman pohjalta. Lisäksi kumpikin valmentaja on nähnyt pelaajia paljon jo piirijoukkueaikana.

– Kaikkiaan on ilahduttavaa, että on paljon hyviä pelaajia, joista valita. Trendi on sama kuin on ollut parina aiempanakin vuonna eli potentiaalisten maajoukkuepelaajien määrä on Suomen oloissa iso, Eskola kuvaa.

– Nyt mukana on 26+3 pelaajaa, mutta kauden kaikkiaan kuudessa maaottelussa tullaan hyvinkin luultavasti käyttämään useampiakin pelaajia. Tämän leiriryhmän ulkopuolelta voi hyvin nousta vielä maaotteluihin ja toisaalta nyt mukana olo ei ole takuu siitä, että olisi mukana välttämättä jatkossakin. Haluamme antaa mahdollisimman monelle pelaajalle mahdollisuuden mitata osaamistaan maajoukkuetasolla.

Leiriryhmän ulkopuolella on lisäksi kaksi nimeä: KäPan Anssi Suhonen ja FC Hongan Maximo Tolonen ovat vuotta vanhemman ikäluokan leirivahvuudessa.

Pelaajat leirille:

Tuomas Pöyhönen (mv) HJK

Viljami Sinisalo (mv) FC Honka

Tatu Varis (mv) FC Espoo

Omar Adawi KäPa

Henri Alamikkotervo KePS

Hakim Belbachir TPV

Silman El-Baset ÅIFK

Marcus Forsman FF Jaro

Jami Halonen FF Jaro

Pyry Hannola RoPS

Saku Heiskanen FC Honka

Elmeri Hirvonen HJK

Lassi Kouri FC Futura Juniorit

Luiyi Laguerre FC-88

Kevin Larsson KäPa

Elias Mastokangas KaaPo

Natnael Mustonen HJK

Jim Norrgård VIFK

Noah Nurmi KäPa

Noah Pallas KäPa

Patrik Raitanen FC Jazz

Matias Rale FC Honka

Oskari Sallinen JJK

Sami Sipola OLS

Maximus Tainio HJK

Anton Tuominen KäPa

Rasmus Viitanen FC Honka

Axel Vidjeskog FF Jaro

Johannes Yli-Kokko HJK

Lähde: www.palloliitto.fi