Keskiviikkona Suomi hävisi isäntämaa Puolalle 0-5, mutta nyt ilme oli täysin erilainen. Suomella oli tukku hyviä maalipaikkoja, pallo kävi tolpassa ja palkinto tuli 66. minuutin pelin jälkeen. Tuolloin Anton Tuominen murtautui maalipaikkaan, syötti Natnael Mustoselle ja tämä pääsi tuulettamaan maajoukkueuransa ensimmäistä maalia.

– Joukkueen ilme oli alusta lähtien hyvännäköinen. Pojista voi olla ylpeä, sillä he tekivät hienon tasonnoston 24 tunnissa, maajoukkuevalmentaja Kai Nyyssönen tuumi Palloliiton sivuilla.

Suomi pääsi pelaamaan lähes koko toisen puoliajan ylivoimalla, kun Slovakian puolustaja kaatoi läpiajossa olleen Kevin Larssonin 47. minuutin kohdalla punaisen kortin arvoisesti.

– Se oli selvä punaisen paikka. Lähellä oli, ettei rike olisi ollut rangaistusalueella, Nyyssönen huomautti.

Etenkin Suomen puolustuslinja sai Nyyssöseltä kehut.

– Nollapeli on aina nollapeli. Kyllä maalivahti Viljami Sinisalokin ensimmäisen maaottelunsa tulee muistamaan, Nyyssönen sanoi.

– Paljon hyvää oli tässä ottelussa. Yksi maininnanarvoinen pelaaja oli myös Benjamin Hiekkanen, joka pelasi varman ottelun puolustuslinjassa, Nyyssönen jatkoi.

Ikäluokan seuraavat maaottelut ovat elokuussa Ruotsia vastaan.

Suomi – Slovakia 1-0 (0-0)

66 min. 1-0 Natnael Mustonen

Suomen kokoonpano

Viljami Sinisalo FC Honka

Matias Rale FC Honka -> 70. Rasmus Viitanen FC Honka

Benjamin Hiekkanen VIFK

Noah Nurmi KäPa

Seth Saarinen HJK -> 64. Oskari Sallinen JJK

Georg Westerlund FC Honka -> 55. Natnael Mustonen HJK

Matias Viitanen FC Honka -> 55. Omar Adawi KäPa

Maximus Tainio HJK (C)

Kevin Larsson KäPa -> 70. Elmeri Hirvonen HJK

Pyry Hannola RoPS -> 64. Patrik Raitanen FC Jazz

Anton Tuominen KäPa

Vaihdossa:

Tuomas Pöyhönen HJK

Onni Vesterinen SalPa

Lähde: www.palloliitto.fi