
Puola aloitti maalinteon jo kahden minuutin pelin jälkeen. Yksi vastaan yksi -tilanteessa puolalaiskärki oli vahvempi ja Suomi joutui takaa-ajajaksi.
Ensimmäisellä puoliajalla Suomella oli tukku mahdollisuuksia tasoitukseen, mutta sinivalkea joukkue ei pystynyt paikkojaan hyödyntämään. Puola puolestaan antoi maalinteon mallia uudemman kerran läpisyötön jälkeen 37. minuutilla.
Puoliajalla Suomi pyrki nollaamaan avauspuolikkaan tapahtumat, mutta Puola ei tuntenut armoa. Sivuvaparista tuli 49. minuutilla 3-0 ja kaksi minuuttia myöhemmin läpiajosta 4-0. Loppulukemat isännät viimeistelivät erotuomarin määräämällä lisäajalla.
Suomen paras paikka oli 78. minuutilla tuomittu rangaistuspotku, mutta Anton Tuominen ei 11 metristä onnistunut.
– Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli paljon paikkoja, toisella hieman vähemmän. Mutta tänään ei olisi maalia tullut vaikka repulla olisi kannettu, maajoukkuevalmentaja Kai Nyyssönen harmitteli Palloliiton sivuilla.
– Puola antoi meille kunnon oppitunnin. Tästä pelistä on vain osattava ottaa asioita opiksi, Nyyssönen huomautti.
Torstaina Suomi kohtaa Puolassa Slovakian kello 14 Suomen aikaa.
– Paljon tuli valmennusjohdolle videolta katsottavaa. Kuutta maalia on vaikea pelissä tehdä voittaakseen. Ensin meidän on mietittävä se, miten saamme puolustuspelin kuntoon, Nyyssönen totesi.
Puola-Suomi 5-0 (2-0)
2 min. 1-0
37 min. 2-0
49 min. 3-0
51 min. 4-0
80+3 min. 5-0
Suomen kokoonpano
Tuomas Pöyhönen HJK (HPS, KäPa)
Matias Rale FC Honka (TiPS) -> 73. Benjamin Hiekkanen VIFK (I-JBK)
Rasmus Viitanen FC Honka -> 59. Noah Nurmi KäPa (VJS)
Patrik Raitanen FC Jazz (VAlku/FC Ulvila)
Onni Vesterinen SalPa -> 53. Georg Westerlund, FC Honka (PK-35, KäPa)
Natnael Mustonen HJK (FC Kasiysi) -> 59. Pyry Hannola RoPS (FC Santa Claus Juniorit)
Oskari Sallinen JJK (Juniori STPS, WJK Juniorit)
Maximus Tainio HJK -> 73. Matias Viitanen FC Honka
Elmeri Hirvonen HJK (KoiPS) .> 53. Kevin Larsson KäPa (HJK)
Anton Tuominen KäPa (IF Gnistan)
Omar Adawi KäPa (FC Honka) -> 53. Seth Saarinen HJK (Atlantis FC)
Vaihdossa
Viljami Sinisalo FC Honka (HyPS, HJK)
Lähde: www.palloliitto.fi