Espanja siirtyi johtoon jo reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen ja kaksi nopeaa maalia puolen tunnin kohdalla käytännössä päättivät Suomen unelman EM-lopputurnauspaikasta. Espanja lisäsi johtoaan neljään maaliin heti tauon jälkeen ja iski vielä kahdesti lopussa.
– Ei tässä paljon seliteltävää ole, Espanja oli niin paljon parempi. Joukkueen pelaajat ovat pallollisesti taitavia ja nopeita ja Espanja pelaa nykyään lisäksi erittäin monipuolisesti, Suomen päävalmentaja Marianne Miettinen suitsutti vastustajaa Palloliiton sivuilla.
Suomi päätyi turnauksessa lopulta kolmannelle sijalle. Espanja jatkaa EM-lopputurnaukseen lohkon ainoana maana. Suomi pelasi jatkokarsintaturnauksessa tasapelit Turkkia ja Portugalia vastaan.
– Turkki-peli olisi pitänyt voittaa, sen me sähläsimme ihan itse. Portugalia vastaan pelasimme toisen puoliajan erittäin hyvin – olisimme voineet voittaa, mutta niin olisi Portugalikin. Espanja oli kuitenkin sitten ihan omaa luokkaansa ja antoi meillekin hyvän oppitunnin, Miettinen arvioi.