
Suomi kärsi avauspäivänä Hollannille 0-2-tappion ja tarvitsi näin torstain pelistä voiton säilyttääkseen haaveensa kesän EM-lopputurnauspaikasta. Tarvittavat pisteet joukkue saikin, mutta ylistäviä kommentteja ei päävalmentaja Marko Salorannalta irronnut.
– Peli oli meille todella vaikea. Hallitsimme palloa ja olimme parempia. Olemme pystyneet luomaan maalipaikkoja paljon kovempiakin joukkueita vastaan, mutta nyt se oli vaikeaa. Kenttä oli heikossa kunnossa ja me hukkasimme palloa liikaa, luotsi kertasi Palloliiton sivuilla.
– Meillä oli liian kiire pallon kanssa. Tulos olisi voinut olla aika paljon parempi, mutta kolme pistettä tyydyttää tietysti.
Suomi sai loistopaikan kamppailun 68. minuutilla. Minea Lassas laukoi ja ohitti maalivahdin, mutta tolppa pelasti Kreikan.
Aika alkoi jo valua tiimalasissa, kunnes Suomi sai myräkän Kreikan maalille kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Joukkue pelasi vastustajan maalivahdin pois tilanteesta. Kenttäpelaaja Ioanna Maria Goula torjui pallon maaliviivalta kädellään ja tuli ulosajetuksi. Emmaliina Tulkki upotti tuomitun rangaistuspotkun verkon perukoille.
– Maali ja voitto olivat ansaittuja. Meillä oli paikkoja silti niin paljon enemmän. Kreikka hyökkäsi pääosin vastaan ja vain muutamalla pelaajalla. Meinasimme lopussa tehdä pelistä itsellemme vaikean. Kreikka sai keskialueelta muutamia vapaapotkuja, joita he toimittivat maalille. Kuraisella ja heikkokuntoisella kentällä sellaisistakin tulee pahoja paikkoja.
Suomi pelaa turnauksen voitosta sunnuntaina Italiaa vastaan. Mikäli Salorannan suojatit sijoittuvat lohkossa toiseksi, jää kesän EM-kisapaikan ratkaisu myöhemmäksi. Italia voitti turnauksen avauspäivänä Kreikan 4-1.
– Italia haluaa hallita palloa ja pelaa monipuolisesti. Italia on aika tasainen Hollannin kanssa. Me tarvitsemme sunnuntaina voiton.
– Meidän täytyy parantaa esitystämme tämänpäiväisestä Italiaa vastaan. He ovat hyvä tilanteenvaihtojoukkue. Emme voi hukata palloa liian helposti, mutta siitä pelistä tulee aivan erilainen kuin Kreikkaa vastaan. Meidän on oltava hyökkäyssuuntaan parempia kuin tänään, Saloranta arveli.
Suomi-Kreikka 1-0 (0-0)
70′ 1-0 Emmaliina Tulkki rp
Suomen kokoonpano
1 Milla-Maj Majasaari
5 Roosa Immonen (v)
6 Saara Lappalainen (v) ->> 68. 14 Nea Nyrhinen
7 Fanni Pietikäinen
8 Satu Rousti ->> 41. 15 Minea Lassas
9 Jutta Rantala
10 Wilma Sjöholm
11 Elli Pikkujämsä C
16 Henna Tenkanen ->> 56. 13 Eva Nyström
18 Emmaliina Tulkki
19 Emma Peuhkurinen
Vaihdossa:
12 Annika Laihanen
4 Wilma Spets
Ei kokoonpanossa:
2 Kaisla Karppinen
3 Isa Tuominen
Lähde: www.palloliitto.fi