Suomi oli voittanut kaksi aiempaa karsintaotteluaan selkein lukemin. Puolaa vastaan luvassa oli astetta kovempi haaste. Joukkue sai kuitenkin taistoon huikean alun. Pallo oli vastustajan maaliviivalla kun pelattu oli alle minuutti.
– Meillä oli neljä kunnon maalipaikkaa jo ennen viittä minuuttia. Koko ottelussa meillä oli iso määrä paikkoja, pallo kävi maaliviivalla ja pääsimme läpiajoihin, Marko Saloranta kertoi Palloliiton verkkosivuilla.
– Näytimme vastustajalle kyllä heti alussa missä mennään, hän jatkoi.
Suomi teki avausmaalinsa 22. minuutilla. Eveliina Summanen syötti keskialueelta Amanda Rantasen läpi, joka nosti pallon yli maalivahdin.
Suomen peli oli vakuuttavaa varsinkin ensimmäisellä 40-minuuttisella. Ainut takaisku oli Rantasen polveen saama tälli, jonka vuoksi hänet jouduttiin vaihtamaan jo aikaisessa vaiheessa. Mistään vakavasta ei kuitenkaan liene kyse.
Toinen puoliaika oli tasaisempi. Puola sai tilanteensa lähinnä nopeista vastaiskuista ja erikoistilanteista. Suomi olisi voinut paremmalla onnella kuitenkin sinetöidä tilanteen jo hyvissä ajoin. Aino Kröger esimerkiksi pääsi kertaalleen läpi ja kiersi jo maalivahdin. Puolalaisvahti kuitenkin kaatoi hyökkääjän takaapäin, mutta tuomari onnistui näkemään virheentekijäksi suomalaisen.
– Kun emme omista paikoista tehneet, olisi vastustaja voinut rankaista pienestäkin virheestä, luotsi huomautti.
Suomi onnistui lopulta tappamaan pelin tuomarin antamalla lisäajalla. Vahvan turnauksen pelannut Kröger laukoi pallon 20 metristä maalivahdin käsien kautta verkon perukoille.
– Saan olla joukkueestani todella ylpeä. Bosnia ja Hertsegovina voitti samaan aikaan Viron, joten meidän maalieroksi vertailuun jäi +12, kun lohkon heikoin lasketaan pois.
– Olemme sillä tuloksella erittäin lähellä ykköskoria, kun kevään EM-jatkokarsintalohkot arvotaan. Meidän pitikin voittaa kaksi ensimmäistä ottelua, mutta Puola oli meitä rankingissa parempi, joten tämä esitys oli tuloksellisesti ja pelillisesti hyvä, Saloranta kehui.
Saloranta jakoi erityiskehut turnauksesta hyökkäyskaksikko Kröger-Emilia Ukkoselle, keskikentän pohjapelaaja Summaselle sekä vuotta nuoremmille Emma Peuhkuriselle ja Milla-Maj Majasaarelle.
Suomi-Puola 2-0 (1-0)
22′ 1-0 Amanda Rantanen
80′ 2-0 Aino Kröger
Suomen kokoonpano
1 Milla-Maj Majasaari
2 Roosa Toivanen ->> 56. 5 Aada Peltoniemi
3 Julia Forss
4 Alina Schrey
6 Jade Bergius
7 Annika Haanpää ->> 75. 16 Eva Nyström
8 Eveliina Summanen
18 Emma Peuhkurinen
10 Amanda Rantanen ->> 31. 13 Tessa Rinkinen
11 Aino Kröger
17 Emilia Ukkonen
Lähde: www.palloliitto.fi