
Suomi siirtyi ottelussa johtoon vartin pelin jälkeen. Jutta Rantala kierrätti pallon suoraan kulmapotkusta oikeaan osoitteeseen.
Italia tuli tasoihin 36. minuutin kohdalla, kun Arianna Caruson vapaapotku löysi tiensä Suomen maaliverkkoon.
Rantalalla oli mainio sauma viedä Suomi uudemman kerran johtoon juuri ennen taukovihellystä, mutta pallo kolahti tolppaan. Jo aiemmin Elli Pikkujämsä oli kokeillut yläriman kestävyyttä.
Suomen toinen onnistuminen tuli 52. minuutilla. Wilma Sjöholm tykitti tuolloin pallon yläriman kautta maaliin.
Suomi joutui taistelemaan viimeiset 20 minuuttia alivoimalla, kun Roosa Immonen sai tunnin täytyttyä toisen varoituksensa.
Vajaalla pelaaminen kostautui parissa minuutissa, kun Sofia Cantore rokotti suomalaisia. Cantoren osuma syntyi tarkalla laukauksella takakulmaan.
Suomi sijoittui lohkossa kolmanneksi. Päivän toisessa ottelussa Hollanti voitti Kreikan 2-0. Tulosten myötä Italia varmisti paikkansa Valko-Venäjällä toukokuussa pelattavaan EM-lopputurnaukseen.
– Tämä peli antoi tytöille varmasti uskoa tulevaisuuteen. Pystyimme hallitsemaan peliä eikä lopputurnauspaikka jäänyt todellakaan kauas, maajoukkuevalmentaja Marko Saloranta pohti.
– Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli monta paikkaa ratkaista peli. Toisella puoliajalla pelin luonne sitten muuttui ulosajon jälkeen, Saloranta mietti.
Italia-Suomi 2-2 (1-1)
0-1 15. min Jutta Rantala
1-1 36. min Arianna Caruso
1-2 52. min Wilma Sjöholm
2-2 62. min Sofia Cantore
Suomen kokoonpano:
12 Annika Laihanen
2 Kaisla Karppinen -> 66. 8 Satu Rousti
5 Roosa Immonen (var.+var.=kentältä poisto 60. min)
6 Saara Lappalainen
7 Fanni Pietikäinen -> 71. 15 Minea Lassas
9 Jutta Rantala
10 Wilma Sjöholm
11 Elli Pikkujämsä C
13 Eva Nyström -> 55. 4 Wilma Spets
18 Emmaliina Tulkki
19 Emma Peuhkurinen
Vaihdossa:
1 Milla-Maj Majasaari
14 Nea Nyrhinen
16 Henna Tenkanen
Ei kokoonpanossa:
3 Isa Tuominen
Lähde: www.palloliitto.fi