TU17-maajoukkue viimeisteli virettään kaksoismaaottelussa Itävaltaa vastaan helmikuun lopulla ja kohti karsintaturnausta voi päävalmentaja Marko Salorannan mukaan katsoa luottavaisin mielin.

– Meillä on hyvä tilanne. Ajatus oli että Itävallassa karsintaryhmä olisi jo aika lailla valmis, mutta muutama muutos on nyt vielä tehty. Voimme tässä ikäluokassa miettiä sitäkin minkä tyyppisiä pelaajia valitsemme mukaan. Monta kovaa nimeä jäi nyt ulkopuolellekin, Saloranta kertoo Palloliiton sivuilla.

Käytännössä vaihtuvuus sitten Itävallan on neljä pelaajaa ja kyse on pitkälti paluun joukkueeseen tekevistä pelaajista.

– Maalivahdeista Milla-Maj Majasaari on taas terveenä ja palaa ryhmään. Annika Laihanen pelasi Itävallassa eritäin hyvin, joten maalivahtitilanne meillä on oikein hyvä. Satu Roustia on vaivannut lihasvamma ja ehdimme jo laskea, että hän jää sivuun karsinnasta, mutta hän on nyt päässyt harjoittelemaan hyvin ja on taas mukana, Saloranta listaa.

– Wilma Spets palaa joukkueeseen keskikentälle. Hän oli viime syksynä mukana, vaikkei loukkaantumisen takia paljon pelannut ja syksy ja alkutalvi olivat vaikeita. Nyt hän on kuitenkin ollut TPS:ssa todella hyvä ja on kovassa vireessä. Hyökkäykseen puolestaan tulee Nea Nyrhinen, joka joutui sairastumisen takia jäämään Itävallasta pois, mutta on nyt taas täysin kunnossa.

Salorannan mukaan joukkue on pitkälle valmis taistelemaan tosissaan EM-lopputurnauspaikasta.

– Meillä on hyvä ryhmä. Jo Itävallassa näkyi paljon hyvää ja olisimme voineet voittaa vaikka kummatkin ottelut – toki jalkapallossa saa aina sen mitä ansaitseekin, Saloranta viittaa kahteen tasapeliin.

– Vähän vielä terävöitetään muutamia asioita ja hyvältä näyttää sen jälkeen.

EM-jatkokarsintalohkon voittaja selviytyy Valko-Venäjällä toukokuussa 2016 pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Lisäksi paras lohkokakkonen kuudesta jatkokarsintalohkosta saa paikan lopputurnauksessa.

Suomen ottelut:

Ti 15.3. klo 11.00 Suomi – Hollanti Germano Todoli, Cervia

To 17.3. klo 11.00 Suomi – Kreikka Massimo Soprani, San Zaccaria

Su 20.3. klo 11.00 Italia – Suomi Bruno Benelli, Ravenna

Pelaajat EM-jatkokarsintaturnaukseen:

Annika Laihanen, Ilves

Milla-Maj Majasaari, TPS

Elli Pikkujämsä, TPS

Roosa Immonen, ONS

Satu Rousti, ONS

Isa Tuominen, Ilves

Kaisla Karppinen, Sudet

Fanni Pietikäinen, ONS

Eva Nyström, PK-35

Saara Lappalainen, EPS

Emmaliina Tulkki, Ilves

Henna Tenkanen, Honka

Emma Peuhkurinen, ONS

Wilma Spets, TPS

Minea Lassas, PK-35

Wilma Sjöholm, FF Jaro

Jutta Rantala, TPS

Nea Nyrhinen, VIFK

Lähde: www.palloliitto.fi