Suomi pisti ison vaihteen silmään heti alkuminuuteista lähtien. Wilma Sjöholm teki kaksi maalia ensimmäisen neljän minuutin aikana eikä voittajasta ollut sen jälkeen epäselvyyttä.

– Luonnollisesti se helpotti, että teimme noin nopeasti kaksi maalia, maajoukkuevalmentaja Marko Saloranta huomautti.

Jutta Rantala teki Suomen kolmannen maalin vartin pelin jälkeen ja osui uudelleen viisi minuuttia myöhemmin.

Ensimmäisellä puoliajalla ilotulitusta jatkoivat vielä Emmaliina Tulkki kahdella maalillaan sekä Sjöholm hattutempullaan.

Toista puoliaikaa ehdittiin pelata vain neljä minuuttia, kun pallo oli kahdeksannen kerran Färsaarten maalissa. Nyt hattutemppunsa sai täyteen Rantala.

Toisella puolikkaalla Suomen maalitiliä kaunistelivat vielä Anna Olmala, Emma Peuhkurinen sekä Saara Lappalainen. Olmalalle maaottelu oli ensimmäinen. Debyyttinsä Suomi-paidassa teki myös Kaisla Karppinen.

– Tasoero pelissä oli selvä. Mutta toki olen tyytyväinen meidän pelaamiseemme. Pystyimme vielä toisella puoliajalla sitä parantamaan vaikka maaleja ei enää tullut kuin neljä, Saloranta totesi.

Suomen seuraava ottelu on lauantaina Montenegroa vastaan. Montenegro hävisi avauspelinsä Islannille 0-3.

Suomi-Färsaaret 11-0 (7-0)

1-0 2. min Wilma Sjöholm

2-0 4. min Wilma Sjöholm

3-0 15. min Jutta Rantala

4-0 20. min Jutta Rantala

5-0 31. min Emmaliina Tulkki rp.

6-0 33. min Wilma Sjöholm

7-0 40+2. min Emmaliina Tulkki

8-0 44 min. Jutta Rantala

9-0 59. min Anna Olmala

10-0 67. min Emma Peuhkurinen

11-0 71. min Saara Lappalainen

Suomen kokoonpano:

1 Milla-Maj Majasaari

3 Isa Tuominen

7 Fanni Pietikäinen -> 69. 2 Kaisla Karppinen

8 Satu Rousti

11 Elli Pikkujämsä

6 Saara Lappalainen

16 Henna Tenkanen -> 57. 15 Minea Lassas

19 Emma Peuhkurinen

18 Emmaliina Tulkki

10 Wilma Sjöholm -> 41. 17 Anna Olmala

9 Jutta Rantala

Lähde: www.palloliitto.fi