Puolan fyysisesti vahva ja juoksuvoimainen joukkue aiheutti Suomelle hankaluuksia läpi ottelun. Suomi kyllä piti palloa, mutta kunnon maalipaikoille pääsy oli kiven alla. Pari ylivetoa ja muutama läheltä piti tilanne kyllä tuli, mutta huippupaikkoja ei Suomen hyökkäyspäässä tällä kertaa nähty.
Puola teki molemmat osumansa tyylillä. Ensimmäinen syntyi 20. minuutin pelin jälkeen tarkan keskityksen ja hyvän puskun myötä. Toinen tuli 55. minuutilla terävällä ja varsin yllättävällä laukauksella.
– Meidän pelin paras jaksomme oli ensimmäisen puoliajan lopussa. Siinä jo alkoi tuntua, että pystymme kääntämään pelin, mutta ei siinä lopulta niin käynyt, valmentaja Kimmo Lipponen harmitteli.
Maalien lisäksi Puola sai vain yhden pahan paikan, mutta sen Johannes Luukkanen torjui hienosti kulmaksi.
– Meille tuli paljon pallonmenetyksiä ja keskialueella emme saaneet sellaisia katkoja aikaan kuin olisimme tarvinneet, Lipponen mietti.
– Moni meidän pelaajistamme pelasi viikonloppuna. Ei se väsymyksenä näkynyt, mutta terävyys puuttui. Siinä Puola oli edellä ja ansaitsi kyllä voittonsa, Lipponen myönsi.
Suomen seuraava ottelu on keskiviikkona Norjaa vastaan.
Suomi-Puola 0-2 (0-1)
20. min 0-1
55. min 0-2
Suomen kokoonpano
Johannes Luukkanen KäPa
Kristian Heinolainen PKKU
Paavo Voutilainen FC Kuusysi
Juho Montola TPS
Pekka Mattila TPV -> 41. Tuure Mäntynen FC Jazz -> 70. Samuli Leppälä OLS
Albion Ademi TPS -> 41. Eero Hyökyvirta HJK
Valtteri Vesiaho KäPa
Abukar Mohamed TPV
Timo Stavitski HJK -> 52. Nikolas Saira FC Honka
Sergei Eremenko FF Jaro -> 60. Henry Louko VPS
Niklas Jokelainen AC Oulu
Vaihdossa:
Joona Rahikka KäPa
Saku Ylätupa HJK
Miika Töyräs KuPS
Lähde: www.palloliitto.fi