Englannin Valioliigassa pelataan viikonvaihteessa viimeinen kierros ennen maaottelutaukoa. Valioliigan syyskausi on käynnistynyt mielenkiintoisissa merkeissä. Hallitseva mestari Arsenal on ottanut kärkipaikan haltuunsa ja kolmossijalla oleva Brighton on noussut koko sarjan suurimmaksi yllättäjäksi.

Arsenal on siis aloittanut kauden vakuuttavasti. Kahdeksan voittoa yhdeksästä ottelusta kertoo joukkueen tasaisuudesta, mutta erityisen merkittäväksi muodostui marraskuun alun vierasvoitto Liverpoolista.

– Vähän se on tylsää sanoa, että Arsenal on ollut kauden suurimpia onnistujia. Mutta niin se vain on. Homma toimii, Viaplayn asiantuntija Mika Kottila puntaroi.

Brightonin hyökkäyspelaaminen on ollut suorastaan hurjaa. Peräti 24 tehtyä maalia kertoo siitä, että Brighton pystyy aiheuttamaan ongelmia kenelle tahansa.

Erityisen vakuuttava oli 5–0-voitto Crystal Palacesta. Vielä suurempi päänahka tuli lokakuun lopussa, kun Brighton voitti Manchester Cityn vieraskentällä 1–0.

– Brighton on ollut ehdottomasti syksyn sensaatio. Pelaaminen on ollut kaikin puolin rohkeaa, Kottila huomauttaa.

– Samalla on hyvä muistaa, että Arsenal on päästänyt tällä kaudella vain viisi maalia. Ja niistä kolme on tehnyt Brighton, Kottila alleviivaa.

Samaan aikaan Manchester United rämpii ja sarjan häntäpäässä tilanne alkaa näyttää jopa huolestuttavalta.

– Enää ei oikein voi puhua managerin vaihdosta. Aika monta yrittäjää siellä on ollut eikä tulosta ole tullut. Kyllä siellä pitäisi isompi räjäytys seurassa tehdä, Kottila huomauttaa.

Unitedin ohella Kottila nostaa suurimpien epäonnistujien joukkoon Crystal Palacen ja Nottinghamin. Crystal Palacella on koossa seitsemän pinnaa ja Nottinghamilla yksi vähemmän.

– Palacella on pari pyttyä viime kausilta, mutta nyt peli on ollut aivan sekaisin. Nottinghamin nousua olen odottanut jo pitkään, mutta kohta pitäisi jotain tapahtua. Paikkoja he ovat kyllä luoneet, Kottila muistuttaa.

Sunderlandin jumbosija ei ole Kottilalle ollut yllätys.

– Veikkasin jo ennen kauden alkua, että Sunderlandilla tulee olemaan vaikeaa, Kottila sanoo.

Valioliigan kymmenes kierros käynnistyi jo perjantaina, kun Everton ja Coventry iskivät yhteen. Lauantaina on tarjolla ottelut Leeds-Tottenham, Arsenal-Hull, Fulham-Newcastle sekä Nottingham-Manchester City. Sunnuntaina kierros pelataan loppuun otteluilla Brighton-Brentford, Crystal Palace-Liverpool, Ipswich-Bournemouth, Sunderland-Chelsea sekä ManU-Aston Villa. Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut suorina lähetyksinä.

Haastattelu: Jukka Malm