Vastustajamme olivat valkovenäläinen Dinamo Minsk sekä venäläinen divarijoukkue FC Yenisei. Hävisimme molemmat ottelut – Minskille lukemin 1-2, Yeniseille 0-1. Luonteeltaan ottelut olivat hyvin tasaisia. Molemmissa otteluissa maalipaikat menivät aikalailla tasan ja pelit olisivat voineet päättyä miten tahansa.
FC Yenisei oli joukkueista heikompi. Tarkka vertailu on vaikeaa pelityylin erilaisuuden takia, mutta se oli tämän yhden ottelun perusteella hyvää Veikkausliigatasoa. Joukkue nousi vasta täksi kaudeksi Venäjän toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, mutta sen budjetti on suomalaisittain huikea 9 miljoonaa euroa. Noin kuusinkertainen Hongan tämänvuotiseen verrattuna.
Minsk oli luokkaa parempi. Sen riveissä pelaa seitsemän brasilialaista sekä tällä hetkellä Birminghamia edustavan Alexander Hlebin veli Vjatheslav Hleb. Varsinkin sen hyökkäyspäässä oli muutama todella hyvä pelaaja. Alakerta sen sijaan oli niin epävarma, etten usko heidän pelanneen ykköspuolustajillaan. Joukkue karsiutui tämän vuoden Eurooppa-liigan lohkovaiheesta hävittyään viimeisellä karsintakierroksella belgialaiselle Club Bruggelle. Sitä ennen se pudotti kivikovan Maccabi Haifan.
Otteluiden tempo oli siis kovempi kuin Veikkausliigassa. Käytännössä tämä konkretisoitui kahteen asiaan, jotka Minsk ja Yenisei tekivät joukkueena todella paljon paremmin kuin kotoiset vastustajamme – prässääminen ja suunnanmuutospelaaminen hyökkäyssuuntaan.
Prässiin osallistui koko vastustajan ryhmitys ja päälle tultiin todella kovaa. Kaikille tuntui olevan selvää, missä tilanteessa prässi käynnistetään eikä siihen tarvittu erikseen kenenkään huutoa kentältä tai kentän laidalta. Päinvastoin kuin Veikkausliigassa, tällainen ei tietysti ole kansainvälisillä kentillä yleisön metelin takia mahdollistakaan.
Ensimmäisen prässääjän ei tarvinnut katsella taakseen seuraavatko muut. Hän pystyi juoksemaan täydellä vauhdilla palloa kohden luottaen seuraavien kanssapelaajien olevan niin lähellä, ettei pallollinen pelaaja pysty siirtämään palloa itse sivulle prässääjän ohi tai antamaan helppoa syöttöä vierelle. Käytännössä prässin onnistuessa ainoaksi vaihtoehdoksi pallon menettämisen sijaan jää kontrolloimaton tai vähintäänkin hätäinen pitkä pallo.
Kyse ei ollut siitä, ettemmekö olisi kyenneet prässiä purkamaan. Se oli vain huomattavasti vaikeampaa kuin suomalaisia joukkueita vastaan. Varsinkin otteluiden alut olivat totuttelua ja olimme asian kanssa vaikeuksissa. Jos ja kun haluamme pärjätä euro-otteluissa, tällaisten harjoituspelien lisääminen helpottaisi urakkaa huomattavasti. Eurooppa-liigan karsinnoissa ei ole varaa totutella ensimmäistä varttia.
Pallonriiston jälkeen molemmat joukkueet lähtivät erittäin nopeasti vastahyökkäykseen. Sama tapahtui myös joukkueiden saadessa vapaapotkun tai heidän maalivahtinsa saadessa pallon. Tällöin edellytyksenä oli, että meidän ryhmityksemme oli ylhäällä, levällään tai molempia. Tähän vastataksemme puolustuksemme piti vetäytyä totuttua nopeammin ja kenttätasapainon piti olla jatkuvasti kunnossa. Veikkausliigassa pärjäämme usein, vaikka nämä asiat eivät toimisikaan täydellisesti. Toteutimme molempia asioita mielestäni erittäin hyvin. Tosin jälleen pienen totuttelun jälkeen.
Mistä nämä erot sitten johtuvat? Kaikki lähtee mielestäni valmennuksesta ja sen tason nostamisesta. Jäljet johtavat juniorivalmennukseen. Sinne pitäisi pystyä kohdentamaan lisää resursseja, jotta nuoret futaajanalut saisivat laadukkaampaa ja ammattimaisempaa opetusta. Nyt pelaajat saattavat olla joukkue- ja yksilötaktisesti täysin raakileita Veikkausliigaan noustessaan ja perusasioitakin joudutaan vielä opettamaan.
Vaikken ole tarkempaa tuttavuutta asian kanssa tehnytkään, uskallan väittää että valmentajakoulutusjärjestelmäämme tulisi parantaa. Ammattivalmentajan tulisi kyetä luomaan joukkueelleen pelitapa ja tehdä pelaajistolle selväksi sekä joukkueena että yksilötasolla miten hyökätään, miten puolustetaan, miten prässätään, miten reagoidaan suunnanmuutoksissa jne. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Pelkkä teoreettinen ymmärrys asiassa ei riitä, vaan kaikkia näitä asioita tulisi osata harjoituttaa niin että joukkue osaa ja pystyy toteuttamaan niitä pelitilanteessa.
Valmennuksemme laatu on varmasti ottanut askeleita eteenpäin vaikkapa 1990-lukuun verrattuna ja yllämainituissa asioissa on tapahtunut parannusta. Petrattavaa on silti edelleen huikeasti. Ammattitaitoisempia ja intohimoisempia valmentajia jalkapallomme jokaiselle tasolle pikkujunioreista Veikkausliigaan. Se on ainoa tapa, jolla pelaajiemme ja joukkueidemme laatu saadaan nousemaan.
Tuomas Peltonen
——–
Tuomas Peltonen on 32-vuotias maalivahti, joka pelaa FC Hongan riveissä Veikkausliigassa. Lahtelaislähtöinen Peltonen on pelannut espoolaisjoukkueessa viimeiset kuusi vuotta ja kantanut jokaisena kautena harteillaan ykkösmaalivahdin viittaa. Kaudella 2011 hän muodostaa Hongan maalivahtikaksikon yhdessä Tomi Maanojan kanssa.
