Veikkausliigan viikonlopun kierros tarjosi jälleen maaleja, yllätyksiä, poikki menneitä putkia, punaisia kortteja ja kierroksen seurauksena yhdet valmentajapotkut. Melkoista viihdettä koko rahan edestä, jälleen kerran.

Kymppipaikan lista poimii jälleen kuusi nostoa pelatusta kierroksesta.

1. Erikoistilanne kuin erikoistilanne
Hakan puolustaja Nicolas Dantas taklasi rajusti Jaron Severi Kähköstä ja sai ansaitun punaisen kortin. Seurasi vapaapotku, jonka Jaron pelaaja jatkoi päällä ja Kähkönen kävi kuittaamassa makoisalla kosketuksella uransa ensimmäisen Veikkausliigamaalin. Kosto oli suloinen. Sinänsä tapahtuma oli poikkeuksellinen, sillä Dantas teki rikkeen Jaron puoliskolla, joten viimeistelty erikoistilanne lähti reilusti keskiviivan ”väärältä” puolelta. Tämä oli jälleen osoitus siitä, että erikoistilanne kuin erikoistilanne, jos vain konseptit ovat kohdallaan.

2. Hattutemppu täyteen
Viikonlopun kierroksella saatiin suhteellisen harvinainen hattutemppu kasaan. Erotuomari näytti punaista korttia KTP:n maalivahti Jiri Koskelle. Koskesta tuli tällä kaudella jo kolmas maalivahti, joka on ajettu kentältä punaisella. Samassa kerhossa ovat Kosken kanssa Ilveksen Otso Virtanen ja Oulun William Eskelinen. Eräänlainen molareiden hattutemppu tuli siis täyteen.

3. Kuopio – palloilun pääkaupunki
Kuopio juhlii tällä hetkellä jääkiekon Suomen mestaruutta. KuPS on myös hallitseva Suomen mestari jalkapallossa, joten Kuopiossa on syytä röyhistää rintaa: he ovat tällä hetkellä palloilulajien selkeä Suomen mestarikaupunki, sillä sekä jääkiekon että jalkapallon valtikat ovat siellä. Edellisen kerran tapahtui näin vuonna 2011, kun HJK ja HIFK olivat kahden suurimman palloilulajin hallitsevat mestarit. KuPS johtaa tällä hetkellä Veikkausliigaa, joten siinäkin mielessä asema on vankka. Harmi vain, että jääkiekkomestaruus oli katkolla perjantaina, samaan aikaan, kun KuPS ja SJK pelasivat kärkiottelua ja näkyi yleisömäärässä. Eikä KalPa edes voittanut vielä silloin.

4. Putkia pirstaleiksi
Viikonloppuna meni murskaksi parikin merkittävää putkea. AC Oulu sai synkeän viiden ottelun tappioputkensa poikki vieraskentällä KTP:ta vastaan. SJK kärsi kauden ensimmäisen tappionsa KuPS:n käsittelyssä. Fanien kannalta yksi putki onneksi jatkuu – vieläkään ei ole nähty ainuttakaan maalitonta tasapeliä, joten toistaiseksi yleisöä on jokaisessa ottelussa hemmoteltu ainakin yhdellä täysosumalla. Ja pitää tietysti mainita orastavaksi putkeksi Teemu Pukin tilanne: Pukki on nyt tehnyt maalin kahdessa perättäisessä ottelussa. Vaikka HJK:n esitys jäi Interiä vastaan jonkin verran vaisuksi, Pukki näyttää olevan huippukunnossa. Eikä unohdeta KuPS:aa ja Interiä. KuPS on nyt pelannut kuusi peliä tappiotta putkeen, viisi viimeistä näistä peleistä on voittoja. Interin tappioton putki on viisi ottelua.

5. ”You suck!!!”
Haka kävi Seinäjoella viime maanantaina taistelemassa tasapelipisteen. Tämä ei tietenkään enää lohduta, sillä Haka otti kotikentällään turpiin Jarolta perjantaina. Mutta pientä huvia viime maanantain peli tarjoaa kuitenkin yhä. Andy Smithin railakkaat tuuletukset tasoituksen jälkeen ovat luonnollisesti liikkuneet sosiaalisessa mediassa. Samalla on spekuloitu, mitä Smith huutaa SJK:n penkille maalin jälkeen. Kun klipin ääniraitaa on putsattu ylimääräisistä äänistä, voidaan 95 prosenttisella varmuudella todeta, että Smithin terveiset Stevie Grievelle ja kumppaneilla oli ”you suck!”. Taattua Smithiä, jälleen kerran. Smith muuten valmensi maanantaina ilman kravattia. Perjantaina skraga oli palautettu kaulaan ja turpiin tuli. Olisiko kannattanut ottaa Keith Armstrongista mallia ja olla vaihtamatta hyvän tuloksen jälkeen mitään vaatetta tai muutenkaan mitään?

6. Ei siinä kauaa mennyt
Päävalmentajan tehtävä on tuulinen paikka. HJK:n viisi ensimmäistä peliä ovat sisältäneet kolme tappiota, tasapelin ja yhden voiton. Peli ei ole hurmannut. Joten nappulaa painettiin: Toni Korkeakunnas sai mennä. Näin Korkeakunnaksen periaatteessa kolmas rupeama päättyi. Apuvalmentajan tehtävän hän lopetti itse siirryttyään Palloliittoon. Toinen pesti päättyi, kun sopimuskin päättyi – sopimusta ei uusittu. Nyt kolmas yritys päättyi perinteisemmin: potkuihin. Kolme erilaista lähtöä parin vuoden sisällä. Jonkinlainen ennätys sekin?