HJK vaihtoi sunnuntaina päävalmentajaa. Jälleen kerran, tulee monelle mieleen. Klubin valmentajaposti on ollut hyvin tuulinen. Ymmärrettävästi sikäli, että seuralla ei ole muuta mahdollisuutta kuin voittaa voittamisen jälkeen. Toni Korkeakunnas sai nyt mennä, kuten sai voittamansa mestaruuden jälkeen vain palatakseen takaisin.

Toni Koskela tuli aikoinaan Mika Lehkosuon tilalle Klubiin. Koskela sai mennä ja Korkeakunnas tuli hänen tilalleen. Korkeakunnas ei saanut jatkoa, jolloin tilalle tuli duo Ossi Virta virallisena päävalmentajana ja Ferran Sibila ”pelillisen projektin johtajana” eli käytännössä päävalmentajana, jolla ei ollut päävalmentajan natsoja.

Viimeiset valinnat olivat Vesa Mäen käsialaa, joka sai lopulta mennä samalla ovenavauksella Sibilan kanssa ja tilalle tuli Korkeakunnas. Virta joutui jättämään Klubin kauden päätteeksi. Virran tilalle tuli valmennukseen TPS:n jättänyt Miika Nuutinen, joka palasi Klubiin. Ja joka nousi sunnuntaina HJK:n väliaikaiseksi päävalmentajaksi, kun Korkeakunnas sai mennä. Näistä päätöksistä vastasi uusi urheilutoimenjohtaja Petri Vuorinen.

Kaikki tämä on tapahtunut viiden vuoden aikana, valtaosa parin vuoden periodin sisällä. Kuulostaa jossain määrin sekavalta, kun otetaan huomioon, minkä mittaluokan seura HJK on ja millaisilla resursseilla siellä pelataan.

Nyt on sitten Nuutisen vuoro. Vuorisen haastattelujen perusteella Nuutisen pestaaminen Turusta takaisin oli Klubille iso asia ja vaikutti siltä, että Nuutisesta oli ajan kanssa tarkoitus kasvattaa päävalmentaja. Mutta ei välttämättä vielä, kokemusta ei kovin paljoa kuitenkaan ole. Väliaikaisuus on vain sana, joka voidaan nopeasti poistaa – onkin selvää, että Nuutisella on nyt elämänsä tilaisuus napata HJK:n päävalmentajapesti pysyvästi, etuajassa.

Suotuisa ohjelma

Miksi näin? Kun katsoo HJK:n tulevaa ohjelmaa, on miltei takuuvarmaa, että pisteitä on tulossa. HJK on periaatteessa jokaisessa pelissä pelannut hyviä jaksoja, mutta jänne ei ole kestänyt koko ottelua. Kenties Nuutinen ja kumppanit saavat tuupattua pelaajistoa juuri sen piirun verran eteenpäin, että asiat loksahtavat kohdalleen. Ainakin paperilla laatua riittää. Seuraavaksi HJK:lla on vastassa vieraskentällä Jaro. Sitten kotona KTP ja tämän jälkeen kotona SJK. Neljän ottelun suora päättyy vierasotteluun IFK Mariehamnia vastaan.

Jos pitäisi vetoja lyödä, olisi ihan perusteltua laittaa euroja likoon sen puolesta, että seuraavasta neljästä ottelusta tulee vähintään kymmenen pistettä. Kolme neljästä tulevasta ottelusta on todennäköisiä alemman loppusarjan joukkueita vastaan, joiden kaatamiseen riittää Klubin tähtisikermän perussuoritus. SJK on vahva, mutta sekin peli on kotona.

Jos tuon kymmenen pistettä nappaa nyt, näyttää sarjataulukkokin hyvin erilaiselta hyvinkin pian. Eikä Nuutisella ole tilanteessa juurikaan hävittävää – jos pisteitä ei tule, syy on siinä, ettei peliä saatu vielä tarpeeksi parannettua, jos taas tulee, mielletään asia suoraan valmentajanvaihdoksen ansioksi.

Väliaikaisuus puhuttaa

Kuningastie on siis auki. Jos tulevat pelit hoituvat kunnialla, voidaan HJK:ssa hyvin miettiä, että valtakunnassa on taas kaikki hyvin ja miksei Nuutinen voisi jatkaa? Sen kuin vaan pudottaa sen ”väliaikaisen” pois tittelistä. Tähän päätökseen voi hyvin johtaa myös se, että markkinat ovat aika lailla kuivat HJK:n vaatimustasolla.

Jos Markku Kanerva olisi vaihtoehto, hän olisi vapaana miehenä todennäköisesti jo pestattu tehtävään. Simo Valakarin nimeä on väläytelty paljon, mutta skottimedian mukaan Valakari ei ole lähdössä St. Johnstonesta mihinkään – tosin ei seuran johtoporras voi muuta sanoakaan, sillä suoran putoamisen välttäminen on yhä mahdollista. Jose Riveiro on mainittu vaihtoehtona, mutta miten mielellään espanjalainen palaisi Suomeen, kun on täältä jo ”päässyt” pois? Sama tietysti Valakarilla.

Mika Lehkosuo voisi olla käypä vaihtoehto, mutta ei missään tapauksessa ennen 21-vuotiaiden lopputurnausta. Puskista tulevan ulkomaalaisvalmentajan pestaaminen ei ole todennäköistä, koska Ferran Sibila ei ihan nappiin mennyt… Riveiro on toki ulkomaalainen, mutta olisi täysin tietoinen, mitä suomalainen jalkapallo on.

Lähiviikot tarjoavat HJK:n reality-shown osalta paljon mielenkiintoista seurattavaa. HJK:n viime vuosia peilaten ei voi edes sulkea pois vaihtoehtoa, että Klubia valmentaisi kesällä Toni Korkeakunnas.

Panu Markkanen