Kovassa vireessä oleva Gnistan kohtaa sunnuntaina FC Interin. Yksi joukkueen avainpelaajista, hyökkääjä Joakim Latonen, elää tapahtumarikasta kesää. Voittojen ja maalien lisäksi myös siviilipuolella on tapahtunut isoja asioita. Latonen kertoi Kymppipaikalle yhdestä kohokohdasta.
Joakim Latonen, oletko ehtinyt tehdä kesällä muuta kuin pelata jalkapalloa?
– Kesäkuussa meillä oli viikko lomaa ja silloin ehdin kosimaan tyttöystävää. Juhannuksena oli myös pari päivää lomaa, mutta voisi sitä joskus olla näin heinäkuussakin. Ehtisi vähän enemmän pelaamaan golfia, mutta tällainen on suomalaisen jalkapalloilijan kesä.
Pelit kulkevat hyvin. Mitä Gnistanissa muutettiin vaisun alkukauden jälkeen?
– Ensimmäisen pelin jälkeen muutimme vähän formaatiota siihen vanhaan tyyliin. Mutta ei oikeastaan muuten mitään ihmeempää. Pelaajat ovat alkaneet löytää toisiaan entistä paremmin, ja sitä kautta palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Tärkeää on ollut myös se, että puolustuksemme on alkanut pitämään.
Mitä mieltä omista esityksistä?
– Jonkin verran olen joutunut olemaan penkillä, mutta sen kyllä jo tiesi keväällä. Lisäksi olen jonkun pelin pelannut wing backina ja se on näkynyt tehoissa. Meillä on kova kilpailu yläkolmikon paikoista, joten sikäli voi tehoihin 4+4 olla ihan semi tyytyväinen.
Kuinka korkealla Gnistan on kauden päätteeksi?
– Ensimmäinen tavoite on päästä kuuden joukkoon runkosarjassa ja sen jälkeen mikä vain on mahdollista. Tällä kaudella liiga on niin tasainen, että kuuden joukkoon päästyä voi pelata jopa mestaruudesta.
Millaisin ajatuksia Interiä vastaan?
– Me taidamme olla edelleen ainoa joukkue, joka on Interin Veikkausliigassa tällä kaudella voittanut. Eivät he Liigacupissakaan juuri hävinneet. Veritas Stadionille on aina ärsyttävä mennä Interiä vastaan pelaamaan, mutta olemme osoittaneet, että pystymme heidät voittamaan.
Uskotko, että europelit painavat Interiä?
– Uskon, että se on meidän etumme, että kohtaamme Interin tässä vaiheessa. Heitä ärsyttää tässä vaiheessa enemmän pelata Gnistania vastaan kuin meidän heitä vastaan. Missään nimessä ei silti ole helppo peli tulossa.
FC Interin ja IF Gnistanin välinen ottelu alkaa Turussa sunnuntaina kello 15.00. Samaan aikaan alkaa ottelu Ilves-FC Lahti. HJK ja TPS starttaavat Helsingissä kaksi tuntia myöhemmin. Ruutu näyttää kaikki sunnuntain ottelut suorina lähetyksinä.
Haastattelu: Jukka Malm