FC Lahti on nousijajoukkueena pelannut tähän saakka vähintäänkin tyydyttävän kauden Veikkausliigassa ja taistelee vielä tiukasti pääsystä kuuden parhaan joukkoon.
Kolmatta kauttaan FC Lahdessa pelaava keskikenttämies Otso Koskinen on kirjauttanut tililleen 14 ottelua ja niissä kolme maalia. Kymppipaikka tavoitti Koskisen ennen lahtelaisten viikonlopun vierasottelua Ilvestä vastaan.
Millainen on arvosana FC Lahden kaudesta tähän mennessä?
– Sijoitus on ihan ok, sarjanousijalle oikeastaan jopa hyvä. Mutta jos miettii meidän joukkuettamme, niin parempia tuloksia olisi pitänyt tulla. Sen verran laadukas materiaali meillä on.
Oletko tyytyväinen omiin esityksiisi?
– Alkukaudesta oli loukkia ja sen jälkeen kesti jonkin aikaa, että pääsin täyteen pelikuntoon. Nyt olen päässyt kiitettävästi pelaamaan avauksessa ja kun joukkueella on myös kulkenut, niin ihan tyytyväinen voin tällä hetkellä olla.
Onko top-kuusi se kauden suurin tähtäin?
– Se on se top-kuusi ensisijainen tavoite nyt runkosarjassa. Jos sinne pääsee, niin pelejä on aika paljon jäljellä ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Sitten varmaan arvioitaisiin joukkueena tavoitetta uudelleen.
Millaisena vastustajana pidät Ilvestä, jonka kohtaatte nyt sunnuntaina?
– Heillä on uusi valmentaja ja se buustaa aina. Ilves on tottunut viime vuosina olemaan korkealla, joten nyt heillä on hieman uusi tilanne. Itse olen sitä mieltä, että Ilves on liigan top-neljä joukkueita laadun puolesta.
Uskotko, että eurokiireet vaikuttavat Ilveksen pelaamiseen?
– Voihan se vähän vaikuttaa, mutta ovat he ehtineet tässä lepäämään edellisen pelin jälkeen. Väsymyksen he pystyvät päihittämään, mutta henkinen kantti on koetuksella. Luulen, että tästä tulee erilainen peli kuin aiemmat kohtaamisemme tällä kaudella. [Liigassa FC Lahti voitti 5-0 ja Suomen Cupissa Ilves voitti 5-2.]
Oletko ehtinyt kesän aikana tekemään mitään muuta kuin pelaamaan jalkapalloa?
– Eipä tässä kovin paljon ole lomaa ehtinyt pitämään. Pari, kolme päivää silloin tällöin, mutta on tämä kesä aika lailla pelkkää futista ollut.
Ilveksen ja FC Lahden välinen Veikkausliigan ottelu vihelletään käyntiin Tammelan Stadionilla sunnuntaina kello 15.00. Ruutu näyttää ottelun suorana lähetyksenä kauden kaikkien otteluiden tapaan.
Haastattelu: Jukka Malm